Aikuisiän ihmissuhteiden kompastuskivet

Meillä jokaisella, on joka hetki, mahdollisuus valita kasvammeko ihmisinä yksin ja yhdessä vai jämähdämmekö vanhoihin kaavoihin ja ajavatko huonot kokemuksemme meidät umpikujaan silloin, kun tarvitsisimme kipeimmin toimintavalmiutta suhteessa itseen ja muihin. Tämän ilmiön olemassaoloa pystyy kivasti seuraamaan myös tv:n välityksellä. En yritä kannustaa ketään tv:n katsomiseen, mutta siitäkin voi oppia, kun haluaa. Olen itse seurannut Ensitreffit alttarilla sarjaa usean maan versioina ja tehnyt silmiinpistäviä havaintoja siitä, miten ihmiset iästä riippumatta toimivat toistensa kanssa. Samat kaavat löytyvät aina olipa kyseessä nuorempi tai vanhempi pari. Minulle tilanne on kiinnostava nimenomaan ihmisenä kasvun näkökulmasta, koska sitä noissa sarjoissa harvoin pääsee kunnolla näkemään ns. ”maturity” tasolla. Tarkoitan tällä kehityspsykologisesti ns. kypsän aikuisen näkökulmaa. Sen kautta ihmiset harvoin katsovat itseään ja toista ja pystyvät venymään omien kaavojensa ulkopuolelle ongelmatilanteissa. Tästä johtuen eroon päätyvät parit ovat todennäköisesti kohdanneet toisessa enemmän omaa varjoaan kuin mitä olivat valmiita käsittelemään siinä hetkessä.

Mitä ”Ensitreffit” opettaa meille itsestämme

Tässä muutama ilmiö, minkä olen sarjassa havainnut. Nuoret ovat melko musta-valkoisia ja katsovat asioita vahvasti vain omasta näkökulmastaan ja punnitsevat ongelmia sen kautta mitä kokevat. Jos kokevat ikäviä tunteita eivätkä halua toimia sen tilanteen kanssa, alkavat suhteet kulkea alamäkeä. Toisinaan jopa katkeavat ensimmäisiin riitoihin, vähän turhankin helpolta vaikuttavaan loukkaantumiseen, kärkkääseen suhtautumistapaan, tuomitsemiseen ja arvottamiseen ilman ymmärrystä mitä se kaikki voi opettaa meille itsestämme. Monilla heillä on vahva ego, vahvat omat mielipiteet, joista on joskus vaikea nähdä kykyä ylläpitää myös sen vastakohtaa hyväksyttävänä asiana.

Vanhemmilla pareilla näkyy oman koetun elämän jumiutuminen tai uomiintuminen tiettyihin omiin tapoihin, joista on vaikea irrottautua. Tyypillistä on myös se, että vanhemmat yli 50-vuotiaat parit ovat usein yhtä naiiveja ikuisen romanttisen rakkauden etsijöitä kuin nuoretkin. Tällöin hekin unohtavat, että suunniteltu avioliittoidea ei ole länsimainen keksintö ja sen lähtökohdat ovat lähempänä realismia kuin länsimaisessa ruusustarinassa.

Yhteistä kaikilla on se, että kaikki uskovat länsimaiseen tapaan siihen, että intohimoinen rakkaus tulisi olla heti 2 pv vihkimisen jälkeen se päällimmäinen tunne ja fyysistä ja henkistä vetovoimaa tulisi olla heti tai muuten ns. kemia ei heidän mielestään toimi. Odotuksetkin vaikuttavat usein epärealistisilta. Moni uskoo, että asiantuntijaraati pystyisi valitsemaan ns. ”täydellisiä” pareja, joilla ei olisi mitään ongelmia, ristiriitoja ja kaikki luonteenpiirteet ja elämäntavatkin olisivat samanlaiset. Tällaisten illuusioiden he odottavat tuovan toimivan parisuhteen, ilman ymmärrystä siitä, että parin täytyy kuitenkin itse löytää yhteinen polku ja sen uomat. Ei psykologisestikaan täydellinen pari välttämättä saa yhteiseloa toimimaan, jos halua itsensä muokkaamiseen ja toisen ymmärtämiseen ei ole alkua pidemmälle, kuten valitettavan usein eronneiden parien kohdalla voi nähdä käyvän.

Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että sarja tuo esiin kiinnostavan läpileikkauksen länsimaiseen parisuhteeseen. Sen innoittamana olen luonut myös työväenopistoille kurssin ”Aikuisiän parisuhdetaidot, tietoisesti toiselle kierrokselle”. Kurssin tarkoituksena on auttaa jo pitkään parisuhteessa olleita tai eronneita, sinkkuja ja muita asiasta kiinnostuneita ymmärtämään jungilaisen ja kehityspsykologisen viitekehyksen kautta millä tavoin meillä on paras vaikutus ihmissuhteisiimme. Siinä missä yksilöt kasvavat, tulee suhteenkin kasvaa. Tällöin opimme, joskus ehkä kantapään kautta, mutta opimme kuitenkin kokemuksistamme ja löydämme uusia tapoja toimia vaikeuksista huolimatta.

Parinvalinnan tiedostamaton ohjaus

Olemme helposti tiedostamattomien puoltemme vietävissä myös valitessamme elämänkumppania. Meillä jokaisella on oma sisäinen käsityksemme ihannemiehestä ja -naisesta, mutta jos jahtaamme vain tuota kuvaa, jää meiltä monta potentiaalista kumppania kohtaamatta. Useimmat vain siksi, että löydämme vaikka mitä selityksiä asialle. Tällaisia olen kuullut:

”hän ei ole minun tyyppiä”
”hän on ammatiltaan vain maalari”
”hän on työtön”
”hänellä on jo lapsia”
”hän ei halua lapsia”
”vanhempanikaan eivät pitäneet hänestä”
”en ole hänen arvoisensa”
”en ole yhtä hyvännäköinen kuin hän”
”hän asuu 50 km päässä”
”hän ei ole tarpeeksi avoin”

Monenlaisia selityksiä kerromme kokemuksistamme ja mitä pidempiä ja yksityiskohtaisia rankkauslistamme ovat, sen vähemmän löydämme mitä etsimme. Mitä sitten pitäisi tehdä? Eikö sillä ole mitään merkitystä mitä haluan?

Koen tehneeni omissa ihmissuhteissani melkein kaikki mokat mitä äkkiseltään keksin ja tänä päivänä neljä avoliittoa, kolme kihlausta ja yhden avioliiton purkaneena, olen myös oppinut jotain.

Johtuu varmaan osittain luonteenpiirteistäni, että olen ollut aina halukas ymmärtämään itseäni ja kiinnostunut oppimaan. Ehkä siksi uteliaisuus itseäni ja myös omia mokiani kohtaan on ollut hyödyllistä. Valitettavasti tämä kaikki on syntynyt vasta vanhemmalla iällä ja kaikkien virheiden jälkeen kantapään kautta. Mutta ilman sitä uteliaisuutta ei ihminen välttämättä pääse irti kaavoistaan ja oman lapsuudenkotinsa opeista ja sieltä jääneistä omaa elämää haittaavista malleista, jotka myös jossain tilanteessa kuten esim. parisuhteen muodostamisen yhteydessä saattavat toimia meitä vastaan.

Maailmankatsomusten väliset ristiriidat

Ensitreffit tuo hyvin esiin myös ihmisten maailmankatsomusten väliset erot. Toiset haluavat elää hyvin perinteistä elämää ja tehdä asiat kuten ”kuuluu”. Heille myös perhe ja perhearvot sekä kotoa tulleet opit ovat tärkeitä. Toiset taas haluavat kulkea omia polkujaan ja ovat valmiimpia hyväksymään perinteisistä arvoista poikkeavampiakin elämäntyylejä ja rakentavat mieluummin itse omannäköisensä elämän. Nämä kaksi erilaista näkökulmaa, joista jokainen meistä kokee usein jommankumman kiinnostavampana kuin toisen, aiheuttavat myös kismaa parien välille. Kyseessä on tyypillinen tilanne, jossa ihmiset eivät tiedosta taistelevansa itseään vastaan, koska kaikki mikä on toisessa ihmisessä, löytyy myös itsestä. Vain tunnistamalla itsessämme omat kipupisteemme ja ärsytyskohtamme, voimme ymmärtää ja hyväksyä ne myös toisessa. Tähän samaan ilmiöön liittyy toinen iso oppini, joka kuuluu, ”yritä ensin ymmärtää toista ja vasta sitten tulla itse ymmärretyksi”. Keskustelu kahden ristiriitaisen elämäntyylinkin osalta ajautuu helposti umpikujaan, kun toinen on aikaisen aamun ihminen ja toisen elämä painottuu iltaan ja kenties iltatyöhönkin.

Elämäntyylin vaikutus yhteiselämään

Olen joskus itsekin miettinyt sitä, tekevätkö psykologit ohjelmaan tarkoituksella mielenkiinnon ylläpitämiseksi pareja, jotka ovat elämäntyyliltään toistensa vastakohtia. Olen itsekin havainnut, että elämäntyylin suhteen parien on tärkeää löytää yhteisymmärrys, koska muuten yhteiselämästä voi tulla vaikeaa. Ymmärrän kyllä, että tällä asetelmalla yritetään saada ihmiset myös kokeilemaan uutta, kasvamaan ja elämään, mikä on ihmisen elämälle tärkeää. Silti vaikuttaa turhan suurelta ristiriidalta yrittää sitä elämäntyylin suhteen, koska lähtökohtaisesti vain harva pystyy muuttamaan oman elämäntyylinsä sellaiseksi, että sopeutuminen toisen toiveisiin onnistuu ja haluavatko he sitä myöskään lopulta? Eli keino, joka toimii, liittyy molemmin puoliseen joustoon ja yhteistyöhön jollakin tapaa. En sano kompromissiin, koska koen, että siinä aina toinen häviää ja toinen voittaa ja jos ihmiset kokevat joutuvansa luopumaan jostain heille tärkeästä, tekevät he itselleen karhun palveluksen. Siksi on tärkeää tuntea itsensä ja ymmärtää mistä on itse valmis luopumaan toisen kanssa ja mikä on niin tärkeää, että siinä haluaa toisen tulevan vastaan. Kyse on tavallaan myös omien arvojen priorisoinnista tapauskohtaisesti.

Yksi tähän vaikuttava tekijä on se, jos parista toinen on introvertti ja toinen ekstrovertti. Jos ekstrovertti odottaa introvertilta yhtä paljon puhetta, jota hän usein kutsuu ”avautumiseksi” kuin mitä itse tarjoaa, on odotus täysin epärealistinen. Jos hän ei aidosti osoita hyväksyvänsä toisen sellaisena kuin hän on, johtaa se todennäköisesti entistä syvempään lukkiutumiseen. Toisaalta, jos sarjassa tutustutaan toiseen viiden viikon ajan täysin nollasta,  ei siinä ajassa voi odottaa vielä kaikkea. Länsimainen kulttuuri tukee paremmin ekstrovertimpää käyttäytymistä, minkä johdosta en usko, että introvertti odottaa ekstrovertin muuttuvan rauhallisemmaksi ja voihan hän myös tykätä siitä, että toinen tuo lisää eloa yhteisiin hetkiin ja pitää huolen, ettei hiljaisia taukoja tule. Poikkeus vahvistakoon säännön kuitenkin. Mikä sitten on hyväksi suhteelle, on eri asia.

Mitä kypsässä parisuhteessa voisi tehdä toisin

Miten löydän kumppanin, joka ymmärtäisi minua?
Mitä voisin aiemmista kokemuksistani oppia?

Tärkeää on toimia viisaasti suhteen muodostamisen ja tutustumisvaiheen suhteen.  Siihen usein liittyy oman varjomme tunnistamisen haaste. Etsitkö toisesta paikkaajaa omille puuttuville palasillesi vai oletko valmis ottamaan vastuun siitä, mikä on sinussa ja tukemaan myös toisen ihmisenä kasvua? Varjomme vallassa, yritämme tiedostamattamme ulkoistaa omat huonot puolemme ja puutteemme toiseen ja kuinka ollakaan paras match tuntuu olevan se, josta nämä kaikki löytyy. Kaikki tämä siis tapahtuu usein tiedostamattamme.

Aikuinen parisuhde, ei ole enää biologisen kellon vietävissä kuten nuorempien suhteet, jos perhe on perustettu, lapset ovat ehkä kasvaneet ja aikaa on myös itselle. Biologia ohjaa aika vahvasti pariutumista ja silloin varjollamme on siinä myös oma osansa. Vanhemmiten, ehkä ns. viisaampina, on tärkeää erottaa mikä on itsessä ja mikä toisessa. Kypsän suhteen osapuolet kantavat kumpikin vastuuta omasta kasvustaan yksilöinä sekä suhteen yhteisestä kasvusta. Suhde, jossa toinen laittaa kampoja rattaisiin toisen kasvulle, omien pelkojensa vaikutuksesta, ei toimi suhteen ja toisen ihmisen parhaat intressit huomioiden.

Aikuinen suhde sallii yksilöllisen vapauden, se ottaa vastuuta, siinä molemmat tekevät töitä itsensä suhteen ja yhdessä he poistavat vuorovaikutuksen keinoin erilaisia tunnetason esteitä ja tukevat toistensa erilaisuutta yksilöinä. He eivät jumiudu omiin kokemuksiinsa vaan ovat valmiita kohtaamaan toisen joka hetki rehellisesti, autenttisesti ja yhteyttä luoden. Aikuisessa suhteessa olevat ymmärtävät, ettei suhde kukoista arvostelun, tuomitsemisen ja hyväksymättömien ristiriitojen pitkään vallitessa.

Tule mukaan kurssille. Tästä löydät paikat ja ilmoittautumislinkit. Tee sitä varten myös ennakkotehtävät, jotka sivuiltani löytyvät. Nähdään kurssilla!

Kurssilaisten kokemuksia:

Koulutus vastasi odotuksiani oikein hyvin. Kurssilla korostui itsetuntemuksen tärkeys ja sisältö oli erityisen hyvää. Kouluttaja oli osaava, napakka, pysyi asiassa ja esitti asiat selkeästi. Koulutus sopii kaikille. -Katja, arvio 4.

Kurssi selkiytti tavoitteita, vastasi odotuksia oikein hyvin ja antoi apuvälineitä käsitellä asioita esim. varjoja sekä rohkeutta olla oma itseni. Erityisen hyvää oli vetäjä, joka oli selkeä, rohkea ja osallstuva. Sopii kaikille 50-60 vuotiaille ja myös miehille. – Nainen, arvio 4.

Koulutus auttois sisäisen maailmani ymmärryksessä, – Sari, arvio 3.

Koulutuksessa tuli paljon uutta asiaa, jota täytyy sulatella vielä lisää. Erityisen hyvää olivat harjoitukset. Kurssi sopii kenelle tahansa. -Jaana, arvio 5.

 

Olen Kirsi Mäkinen on Tyytyväisyyden haaste -kasvuohjelmien kehittäjä, Jungian Life Coach sekä transformatiivisen kasvun valmentaja. Autan yksilöitä, ryhmiä ja työyhteisöjä löytämään uudelleen suunnan ja yhteyden itseensä, jotta he voivat kasvaa ja toteuttaa itseään uudella tavalla.