Irti itsestäänselvyyksistä

Näin Itsenäisyyspäivämme kunniaksi televisiossa oli keskustelua onnellisuudesta ja Suomen valinnasta maailman onnellisimmaksi maaksi. Kun ihmisiltä kysyttiin ovatko he onnellisia, kertoivat Suomessa asuvat olevansa onnellisia mm. seuraavista syistä: minulla on perhe, joka voi hyvin, olen terve, Suomessa on turvallista asua, täällä voi opiskella ja tehdä vapaasti valintoja jne. Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Nämä ovat tärkeitä asioita ”hyvinvointivaltiossa”. Samaan aikaan jäin kuitenkin miettimään erästä toista asiaa, joka vaikuttaa olevan pahasti ristiriidassa näiden edellisten kanssa.

Yli 400 000 ihmistä käyttää vuosittain masennuslääkkeitä Suomessa. Masentuneista vajaa 30 000 pääsee Kelan korvaamaan psykoterapiaan resurssipulan johdosta. Meillä on myös syrjäytymistä erityisesti nuorten kohdalla ja heistäkin monella on jo lukioiässä diagnosoitu masennusta. Eikö kaikki tämä ole ristiriidassa onnellisuushöpinöiden kanssa? Tuskin onnellisuustutkimukseen vastanneetkaan kaikki olivat täysin ”terveitä”.  Minulla on asioista oma teoriani ja tulkintani, mistä kaikki johtuu.

Hyvinvoinnin rakentamisen keinot ja haasteet

Olemme ns. pitkälle kehittynyt yhteiskunta ja siitä kaikki arvostus niille, jotka ovat olleet Suomea jälleen rakentamassa mm. sotien jälkeen. Olemme menneet kovaa eteenpäin viimeiset 50-vuotta niin koulutuksen, työllisyyden, terveydenhuollon, demokratian ja yhteiskuntajärjestyksen, teknologian ja ihmisarvojenkin osalta. Riittääkö hyvinvointiyhteiskunnaksi nimittämiseen pelkkä ulkoinen hyvinvointi?

Yksi iso ongelma tässä kaikessa on nähdäkseni se, että olemme hyviä laittamaan ulkoiset puitteet joka asiassa kuntoon. Siitä kaikki nämä edellisetkin saavutukset johtuvat. Mutta niiden vastavoimana tulevat haasteet ihmisten mielenterveydessä, ihmissuhteissa, johtamisessa ja muissa asioissa, joissa tarvitsemme ns. sisäistä viisauttamme tehdäksemme kokonaisvaltaisempia valintoja kaikkien osapuolten hyvinvoinnin ja tilanteen edistämisessä.

Vaikka terveydenhuoltomme on korkealla tasolla, emme siltikään pysty ratkaisemaan masennuksen ja mielenterveyden haasteita. Lääkitys on jälleen vain ulkoinen apu, joka oppimani mukaan tehokkaasti sabotoi samaan aikaan sisäisten haasteiden työstämisen, koska se turruttaa oireet. Ihmiset, jotka jäävät kiinni masennuslääkkeisiin ilman terapiaa tai muuta tukea, ovat minulle huolestuttavassa tilanteessa. Kaiken lisäksi haluaisin kyseenalaistaa periaatteet siitä, kuka ”terapeutti” on ns. riittävän pätevä ammattilainen, koska tiedän, että masentuneita voivat auttaa joskus jopa paremmin muiden ammattialojen ihmiset, joilla ei ole ns. yleisesti hyväksyttyä Valviran pätevyyttä. Minullekin on yksilöohjaukseen tullut ihmisiä, jotka kertovat, ettei kolmivuotinen psykoterapia auttanut heitä tai etteivät he tulleet kuulluksi.

Vaikka koulutustasomme on korkea, on se samalla jatkuvan leikkausuhan alla. Miksi juuri se? Se on jälleen yksi pehmeä arvo, jossa toimii paljon naisvaltaista työvoimaa. Maskuliinisen kulttuurimme olisi jo aika alkaa näkemään oman toimintansa seuraukset pitkäjänteisemmin. Jos mennään syvälle, juontaa kaikki tämä pehmeiden ns. feminiinisten arvojen polkeminen miesten pelosta sitä kohtaan. Eiväthän he sitä tiedosta, mutta omilla arvovalinnoilla tuovat sen kyllä esiin. Sama koskee niitä naisia, jotka ovat opetelleet olemaan ”hyviä jätkiä” ja hylänneet sen mitä pohjimmiltaan ovat, ymmärtämättä, että feminiiniset arvot ovat uuden maailman johtamisen ja kasvun keinoja. Tästä kertovat mm. kaikki ne tutkimukset, jotka viestivät siitä, että vuorovaikutus ja empatia ovat tärkeitä asioita tulevaisuuden työelämän menestystekijöissä.

Meillä on työttömyysturva ja perusturva, mutta nekin pitää ihmisen ansaita toimimalla yhteiskunnan määrittämien ehtojen mukaisesti. Jos yksilö haluaisi esim. ryhtyä yrittäjäksi tai käyttää oikeasti hyväkseen kaikki keinot itsensä auttamiseen, laittavat instituutioiden ehdot hanttiin. Kaikki tämä synnyttää ajatuksen, että ”jos teet kuten sanotaan ja olet kiltti ja kuuliainen kansalainen, saat meiltä rahaa.” Tai sitten näin: ”Jos et tee kuten sanotaan ja rikot tätä tai tätä kohtaa laissa, viemme sinulta loputkin rahat ja saat karenssin”. Kuulostaako motivoivalta? Kaiken tämän lisäksi päättäjämme miettivät miten ”motivoisivat työvoimaa työllistymään”.

Meidän kulttuurissa, kaikki raha, mitä jaetaan yhteiskunnan puolesta tulee olla siis ”ansaittu”. Tähän edelliseen ei sisälly ajatus siitä, etteikö ihmisen tarvitsisi ansaita elantoaan. Mutta yhteiskunta ei auta niitä, jotka eivät kuuntele systeemiä vaan uskovat enemmän omiin aivoihinsa. Yhteiskunnan strategiat ovat mm. uhkailu, kiristys, pakottaminen ja valitseminen ihmisen itsensä puolesta. Kaiken tämän lisäksi väitämme onnellisuuskyselyissä, että ihmisellä on oikeus tehdä itsenäisiä valintoja omasta elämästään. Mutta ymmärrät varmasti, etteivät ne valinnat ole aidosti itsenäisiä, jos ihmisen ainoat selviytymisen keinot viedään häneltä pois oman vastuullisuuden johdosta.

On myös systeemin väliinputoajia, jotka eivät täytä mitään ehtoja eivät ns. kuulu systeemiin. Silloin voidaan puhua työttömyysturvasysteemistä, koulutussysteemistä, kelakorvaussysteemistä tai mistä tahansa instituutiosta, joka asettaa ihmiset arvottavaan ja eriarvoistavaan järjestykseen sen mukaan, miten ”kuuliainen tai kapinallinen” yksilö on ollut omalla toiminnallaan. Ring ring!!!

Valitettavasti en näin itsenäisyyspäivämmekään kunniaksi voi sanoa uskovani edes demokratiaan. En olisi uskonut tähän päivään tultavan, mutta nyt sekin on sanottu. Mikä demokratiassa mättää? Demokratiassa aina eniten valtaa saanut pääsee sitä käyttämään. Enemmistö siis voittaa. Tämä kehitys on johtanut nykyisen puoluepolitiikan kehittymiseen ja erilaisten ”pelien pelaamiseen” myös koko maan ja sen hyvinvoinnin puolesta. Milloin olemme kuunnelleet soraääniä ja tiedostammeko niiden merkitystä? Soraääniä on sekä valtaapitävien isojen puolueiden molemmin puolin. On niitä, jotka haluavat palauttaa menneen ja niitä, jotka näkevät laajemmin tulevaisuuteen. Viisaassa politiikassa osataan puhutella kaikkia ryhmiä. Ei vain omia ja haukkumalla muita vaan tasapuolisesti kaikkia. Sen lisäksi kansalaisten olisi hyvä tajua mikä suunta on kasvun suunta ja millaisin keinoin ajaudutaan vain entistä enemmän sotajalalle toisten kanssa.

Haluaisin edellisillä esimerkeillä havainnollistaa, miten monin tavoin olemme yhteiskunnallisten systeemiemme orjia, mikä myös selittää onnellisuustutkimuksen ja masennustilastojen välistä ristiriitaa.

Ulkoisen ylivallan vaikutus yksilöön

Meidät on opetettu kuuntelemaan ulkoisia auktoriteetteja kaikilla erilaisilla yksilöllistä vapautta ja omaehtoista toimintaa rajoittavilla keinoilla. Olemme osa systeemiä lapsesta alkaen ja kasvamme omaksumaan oman systeemimme periaatteet ja elämään sen ehtojen mukaan. Myös onnellisuutemme olemme ottaneet itsestään selvyytenä. Meille on jo lapsina sanottu, että olemme onnekkaita, kun olemme syntyneet Suomeen. Meitä on kehotettu myös arvostamaan terveyttä, koulutusta, puhdasta luontoa ja kaikkea tätä mitä Suomessa on hyvin. Siksi kuvittelemme, että se on kaikki mitä onnellisuuteemme kuuluu, emmekä saisi valittaa mistään. Olemmehan erityisen onnekkaita, koska saamme asua Suomessa.

Eihän kukaan päättäjä tai instituutio tahallaan yritä ketään rajoittaa, mutta siinäpä ongelma onkin, kun emme ole riittävän tietoisia oman toimintamme vaikutuksista muihin. Kun kyseessä on instituutio, tulee mukaan myös niin monet systeemiset tekijät, joita emme tavallisesti edes tule ajatelleeksi. Pidämme asioita itsestään selvinä ja valmiiksi annettuina. Ihmettelen aina, kenen itsekunnioitus enää kestää byrokraatiksi ryhtymisen?

Tiedostamattoman tyytymättömyyden tila

Kaikki ulkoa annettu hyvä ja itsestäänselvyytenä vastaanotettu onnellisuuskokemus, on omiaan johtamaan yksilön itsepetokseen oman sisäisen hyvinvointinsa osalta. Harva meistä arjessaan oikeasti huomaa, miten monin eri tavoin hylkäämme itsemme ja oman tahtomme. Uskottelemme itsellemme muiden palvelemisen olevan tärkeämpää ja itsellä ei ole mitään merkitystä. Tai sitten vetoamme hiljaa kasvatusoppeihin siitä, ettei meillä Suomessa ole vara valittaa omista ”pikkuongelmista”, kun maailmassa on paljon muita ihmisiä, jotka näkevät nälkää, joilla ei ole kotia tai joiden ihmisoikeuksia ei kunnioiteta.

Meille on opetettu jo vuosikymmenien ajan, että ”itse jokaisen kuuluu tässä maailmassa selviytyä”. Ikään kuin avun tarvitseminen ja sen pyytäminen olisi pahasta. Ilmankos emme ole tottuneet pyytämään keneltäkään mitään ja jos siihen päädymme, koemme itsemme huonoiksi ihmisiksi ja häpeämme olemassaoloamme. Näin itsenäisyyspäivänä voimme miettiä myös mikä kaikki liiallinen itsenäisyys meitä estää voimasta hyvin ja kokemasta osallisuutta yhteiskunnassa.

Jos kuuntelemme kaiken sen mitä meille joku sanoo, kertoo tai opettaa ilman riittävää itsetietoisuutta ja vastuuta omasta hyvinvoinnista, ajaudumme luontaisesti masennukseen. Eihän kukaan ihminen ole täällä vain elääkseen toisten tarpeiden tyydyttämisen takia. En väitä, etteikö muita tarvitse ottaa huomioon, totta kai tarvitsee. On kuitenkin tärkeää tiedostaa myös oman hyvinvointinsa rajat ja ymmärtää, että itsensä kuunteleminen on yhtä tärkeää kuin muiden.

Yksi masennuksen lajeista johtuu juuri siitä, ettei yksilö huomioi omia tarpeitaan ja kuuntele ns. itseään. Hän ehkä kokee olevansa pakotettu toimimaan ulkoa tulevien ja valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan kuten Kelan, työvoimatoimiston tai muun instituution, josta on riippuvainen.

Valitettava vääryys on, että yhteiskuntamme palkitsee kuuliaisuudesta ja rankaisee oma-aloitteisuudesta.

Mitä voimme tehdä?

Systeemisen ymmärryksen perusasioiden tajuaminen olisi yksi kestäviä tuloksia tuova ratkaisu. Meillä on kuitenkin vielä paljon haasteita systeemien ymmärtämisessä. Osaamme katsoa maailmaa vain ulkoa päin ja sitä mitä muut tarvitsevat. Moni määrittelee itsensäkin vain sen mukaan mitä muut ovat hänestä mieltä. Tällainen kasvatuksen, koulutuksen, ja muiden systeemisten järjestelmien luontainen kyky vieroittaa yksilöt sisäisestä maailmastaan, on johtanut, yksilöt, organisaatiot ja yhteiskunnan sellaisten ongelmien eteen, joissa sisäisten näkökulmien mukaan ottaminen ulkoisten lisäksi, vaikuttaisi merkittävästi kaikkien kuvattujen ongelmien ratkaisemiseen kestävämmin.

Post-modernissa johtamisessa tunnistamme kyllä mikä vaikutus on yksilön kokemuksilla ja niillä merkityksillä, mitä ihminen niille antaa. Kulttuurimme iso ongelma on, ettemme ole antaneet mitään arvoa sisäiselle viisaudelle ja itsensä kuuntelulle. Omien tunteiden ja tarpeiden tiedostamisen olisi hyvä kuulua jokaisen perheen ja lapsen arkeen ja yhteisiin harjoitteisiin. Niiden tulisi kuulua kaikkiin työyhteisöihin ja johtamiseen perusasioiksi, jotka otetaan mukaan päätöksentekemiseen siinä missä ulkoisetkin näkökulmat.

Koska vieroitus sisäisestä maailmasta on ollut tehokasta ja toisaalta ihmisen kehitysvaiheiden johdostakin syntynyttä, on tärkeä ottaa tämä takaisin aikuisena yksilöllisten valintojen avulla. Tällöin kuitenkin, jokaisen ihmisen tulee tiedostaa oma valtansa muihin ihmisiin riippumatta hierarkioista. Jokainen on aina jonkun toisen auktoriteetti, jota toinen saattaa kuunnella. Usein tällaisia ovat myös ystävät. On siis tärkeää, että tiedostamme tämän vastuun emmekä jaa omia oppejamme muille, jos niitä ei pyydetä. Toisaalta ei ole tarpeen myöskään kuunnella niitä oppeja, jotka ovat ristiriidassa omien arvojemme kanssa.

Jotta yksilö uskaltautuu luottamaan itseensä ja omaan arviointikykyynsä omassa hyvinvoinnissaan toipuakseen esimerkiksi masennuksesta, tulee hänen saada tukea itsetunnolleen ja niihin valintoihin, joita hän itse tekee. Jos ympäristö ei tue itsenäisyyttä, tekevät myös hyvää tarkoittavat läheiset karhunpalveluksen. Jokaisen on tärkeä tiedostaa, että ympäristön valta yksilöön on jo kasvuympäristöstä opittua, mutta aikuisen itsenäistä elämää se kahlitsee ollessaan liian intensiivistä. On iso ponnistus yksilölle nousta ympäristön mielipidettä vastaan, mutta juuri niin tulee tehdä silloin, kun haluaa toipua masennuksesta tai löytää itsenäisyyttä. Tämäkin on systeemisen lainalaisuuden periaate, josta merkkinä ovat ne kaikki sisäiset ristiriidat, joita koemme pyristellessämme irti kollektiivisesta.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, mutta tiedostakaa milloin itsenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä on sopivassa suhteessa ulkoisen ja sisäisen maailmanne välillä.

Kirjoittajasta:

Kirsi Mäkinen haluaa ravistella tietoisuuttasi ja tehdä näkymättömästä näkyvämpää. Hän on Vastuullisen ihmisyyden kasvuohjelmien kehittäjä ja uuden maailman transformaation edistäjä yksilöissä, ryhmissä ja yhteiskunnassa. Hänen kehittämät kasvuohjelmat vastuulliseen ihmisyyteen auttavat yksilöitä löytämään uudelleen yhteyden itseensä, suunnan ja kasvamaan kohti koko potentiaaliaan. Työyhteisöjen kasvuvalmennukset mahdollistavat uuden maailman osaamisen ja kasvun tunnistamisen sekä muutoksen edistämisen kohti itseohjautuvampaa, ketterää toimintatapaa.