Onko vastuullisuuskysymys vain osa mainetta ja julkisivun kiillotusta?

Hiljattain julkaistun yritysvastuu 2018 tutkimusraportin mukaan tärkeimmät syyt vastuullisuuden osalta liittyvät maineeseen, brändin rakentamiseen ja toimintaedellytysten varmistamiseen. Erittäin olennaiseksi vastuullisuuden kokee lähes 70% vastaajista. Vaikka onkin hyvä asia, että vastuullisuus nähdään bisnesmahdollisuutena, on siinä silti mielestäni vielä aika paljon kehittämistä.

Tutkimuksen mukaan yritykset huolehtivat vastuullisuusasioissa etupäässä omasta toimintaympäristöstään, tuotteista, palveluista, prosesseista ja arvoketjusta enemmäin kuin toimintansa kokonaisvaikutuksista.

Vain pieni osa (11%) yrityksistä ja niiden johtamista myöskään ottaa osaa yleiseen keskusteluun silloin, kun kyse on oman yrityksen arvomaailman asioista, jos on vaara, että keskustelu jakaisi mielipiteitä. Vielä vähäisempi määrä, (6%), ottaa kantaa yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka eivät liity omaan liiketoimintaan.

Herää kysymys, onko millään muulla väliä kuin omalla edulla? Onko varaa unohtaa kokonaiskuva? Onko kiire tai oma tontti jokin selitys ison kuvan unohtamiselle?

Minusta edelliset tulokset kertovat paljon siitä, että ainakaan kyselyyn vastanneet isot ja keskisuuret yritykset eivät ole vielä heränneet laajentamaan näköalaansa riittävästi. Näen asiaan muutaman mahdollisen selityksen.

Lue lisääOnko vastuullisuuskysymys vain osa mainetta ja julkisivun kiillotusta?

Onko suomalaisten vastuullisuus pelkkä myytti?

Täysin unohdettu näköala vastuullisuuteen

Ennen etsin selitystä sille, mistä kaikki haasteet ihmisyyden vähättelyssä oikein johtuivat. Lopulta erään valmennukseni lopuksi eräs asiakkaani lausui ne viisaat sanat, jotka avasivat myös minulle luukut siihen uudella tavalla. ”Tällaisia kursseja tarvitaan, jotta ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa”. Tuo lause jäi soimaan korvissani ja mutustelin sitä pitkään, koska niinhän se juuri oli.

Jos kuitenkin Googletan sanan vastuu ja vastuullisuus, löydän netistä ensimmäiseksi yritysten ja organisaatioiden omat sivut, joissa he kertovat omista vastuullisista toimintatavoistaan. Organisaation osalta sieltä löytyy tavallisimmin aina sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristövastuullinen näkökulma. Löytyi myös artikkeleita siitä, millä tavoin työnantajat odottavat työntekijän toimivan vastuullisesti työnantajaansa kohtaan. Oli myös kauniita ajatuksia organisaatioiden vastuusta suhteessa työntekijöihin. Uskon, että osa varmasti tekee kaiken sen mitä lupaakin, mutta miksi ihmeessä meillä sitten on yhä haasteita tilanteissa, joissa voisi odottaa nimenomaan vastuullisempaa lähestymistapaa kaikilta osapuolilta itseään ja muita ihmisiä kohtaan?

Lue lisääOnko suomalaisten vastuullisuus pelkkä myytti?

Aikuisiän ihmissuhteiden kompastuskivet

Meillä jokaisella, on joka hetki, mahdollisuus valita kasvammeko ihmisinä yksin ja yhdessä vai jämähdämmekö vanhoihin kaavoihin ja ajavatko huonot kokemuksemme meidät umpikujaan silloin, kun tarvitsisimme kipeimmin toimintavalmiutta suhteessa itseen ja muihin. Tämän ilmiön olemassaoloa pystyy kivasti seuraamaan myös tv:n välityksellä. En yritä kannustaa ketään tv:n katsomiseen, mutta siitäkin voi oppia, kun haluaa. Olen itse seurannut Ensitreffit alttarilla sarjaa usean maan versioina ja tehnyt silmiinpistäviä havaintoja siitä, miten ihmiset iästä riippumatta toimivat toistensa kanssa. Samat kaavat löytyvät aina olipa kyseessä nuorempi tai vanhempi pari. Minulle tilanne on kiinnostava nimenomaan ihmisenä kasvun näkökulmasta, koska sitä noissa sarjoissa harvoin pääsee kunnolla näkemään ns. ”maturity” tasolla. Tarkoitan tällä kehityspsykologisesti ns. kypsän aikuisen näkökulmaa. Sen kautta ihmiset harvoin katsovat itseään ja toista ja pystyvät venymään omien kaavojensa ulkopuolelle ongelmatilanteissa. Tästä johtuen eroon päätyvät parit ovat todennäköisesti kohdanneet toisessa enemmän omaa varjoaan kuin mitä olivat valmiita käsittelemään siinä hetkessä.

Lue lisääAikuisiän ihmissuhteiden kompastuskivet

Tyytyväisyyden alkemiaa, egon ja itsen välinen suhde

Mitä tapahtuu ihmisessä kasvu- ja kehitystilanteissa? Egon ja Itsen välinen suhde kuvaa psykologisen kehityksen perusprosessia kehdosta hautaan ja sen toimivuus vaikuttaa suhteessa itseen, muihin tai organisaatioon. Minulle tämä on tyytyväisyyden alkemiaa ja ihmissysteeminen ydinteoriaa.

On tärkeää ymmärtää, miten tiedostamaton toimii, jotta voimme havainnoida ilmiöitä, joita ulkoisessa maailmassamme tulee esiin ja joita on vaikea ymmärtää, jos emme tiedosta mitä kulissien takana tapahtuu. Minulle tällä tiedolla olisi ollut käänteentekevä merkitys jo vuosikymmeniä sitten, jos olisin ymmärtänyt mitä etsiä.

Lue lisääTyytyväisyyden alkemiaa, egon ja itsen välinen suhde