Kasvaminen on vastuun ottamista itsestä (Minä Olen lehdessä 1.2.2019)

Olemme jokainen saaneet ainutlaatuisen lahjan maailmaan tullessamme. Harva sitä tiedostaa ja vielä harvempi haluaa sitä vastaanottaa. Tämä lahja on kyky ottaa kaikki osat itsestämme tietoisesti osaksi itseämme. Integroida olemuksemme osaksi niin valon kuin varjonkin. Tämä prosessi tekee meistä sen mitä todella olemme. Mikä meitä siinä estää.

Carl Gustav Jungin mukaan sielumme on itseään toteuttava, jos vain suostumme kuulemaan, mitä se haluaa tehdä. Miksi itsensä kuunteleminen on silti joskus niin vaikeaa? Olen huomannut, että ihminen ei helposti luota sisäisiin viesteihin tai intuitioonsa. Saatamme myös pitää sisäisiä kutsuja, toiveita, tunteita ja muita viestejä turhina, emmekä osaa tulkita niitä oikein. Puhumattakaan siitä, että luottaisimme niihin. Koemmeko, ettei meillä ole lupaa ja mahdollisuutta itsemme toteuttamiseen? Vai annammeko yhä uudelleen periksi vanhalle maailmalle, jossa pelkkä ulkokuori ja yhteisesti hyväksytyt opit ja toimintamallit jyräävät alleen kaiken luovuuden, uudistumisen ja kasvun? Joskus olemme jumissa siinä, mihin olemme kasvaneet ja mitä olemme vallitsevassa kulttuurissamme elämisestä oppineet. Joskus taas koemme myyvämme sielumme paholaiselle työssä, jossa joudumme arvoristiriitoihin itsemme ja meiltä odotettujen asioiden kanssa.

Meillä on silti mahdollisuuksia, joiden rajat ovat itse asetetut. Nämä ennakkovaraukset ovat siten myös purettavissa ja uudelleen muotoiltavissa, kunhan vaan uskaltaudumme epämukavuusalueelle ja teemme jotain, mitä emme ole ennen tehneet. Se saattaa vaatia meiltä rohkeutta kohdata itsemme ja muut täysin uudella tavalla ja uusissa tilanteissa. Tällöin on tärkeää kysyä myös, mistä minä olen tullut, kuka minä olen ja minne olen menossa. Ilman näitä kysymyksiä emme ehkä edes tiedostaisi tarvetta kasvuun. Olisimme pelkkä ruumis ilman sielua ja kuolleita jo elävinä.

Individuaatio eli yksilöityminen on Carl Jungin termi aikuisiän kasvumatkalle, joka yksilöstä riippuen alkaa noin 35–42 vuotiaana ja jatkuu aina elämämme loppuun saakka.

Tämä kasvumme kuitenkin edellyttää meiltä valintaa olla uteliaita kaikkea elämää ja kokemaamme kohtaan. Se haastaa meidät kohtaamaan itsemme, oman haavoittuvuutemme ja rakentamaan itseymmärrystämme uudelleen ja uuteen suuntaan. Kasvumme ei siis lähtökohtaisesti pysähdy täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen, mutta siitä huolimatta kehityspsykologiset tutkimukset osoittavat, että valtaosa väestöstä jää jumiin omassa kasvussaan. Mistä tällainen johtuu ja mihin se johtaa

Tyytyväisyyden haaste mukana messuilla osastolla 272A.

Miksi kasvumme jumiutuu?

Pieninä lapsina koemme olevamme osa äitiä. Kun egomme syntyy ensimmäisinä ikävuosina, alamme tunnistamaan itsemme erillisenä yksilönä aina vain enemmän. Utelias pikkusielu lähtee tutkimaan maailmaa, mutta kohtaa monenlaisia kieltoja, käskyjä ja haasteita. Tällöin myös kasvattajamme alkavat vaikuttamaan meihin ja siihen, millaisia ominaisuuksia otamme osaksi itseämme ja mitä laitamme tiedostamattamme sivuun. Tällä tavoin vuosien varrella tietoinen minämme eli egomme kasvaa ja kehittyy automaattisesti aikuisikään saakka. 

Sitten rakennamme elämäämme ottamalla kantaa ihmisyyden peruskysymyksiin, kuten opiskeluun, ammatinvalintaan, parisuhteen muodostamiseen, elämäntyyliin, perheen perustamiseen ja työpaikan saantiin. Kun kaikki on ikään kuin valmista, voimme kokea tyytyväisyyttä saavutettua elämämme isoja tavoitteita, joita ympäristömme meiltä odottikin. Nämä ovat kuitenkin niitä tyytyväisyystekijöitä, jotka 10–20 vuoden kuluttua saattavat näyttäytyä meille aivan toisella tavalla, mikä haastaa meidät uudenlaiseen kasvuun ja itsemme tutkimiseen sekä uusien tuntemattomien puoltemme etsintään.

Yhdessä egon kasvun kanssa syntyy myös persoonamme kääntöpuoli eli varjo, henkilökohtainen tiedostamaton, jonne kerääntyy kaikki se, mitä emme saaneet lapsena olla ja mitä me itse tai ympäristömme ei hyväksynyt meihin.

Myöhemmällä iällä varjosta tulee meille selkäreppu, joka on sitä painavampi, mitä enemmän olemme itseltämme hukassa ja mitä enemmän olemme kieltäneet puolia itsestämme. Tämän selkärepun purkaminen ja sen sisältöön tutustuminen on ensimmäinen tehtävämme siinä vaiheessa, kun kutsu kasvuun tulee ajankohtaiseksi aikuisiällä.

Varjomme toimii viestintuojana

Varjon siis tärkeä osa kasvussamme kohti yksilöitymistä ja itsemme näköistä elämää. Se nostattaa meissä kaikenlaisia tunteita, ajatuksia, muistoja ja kokemuksia yrittäen saada huomiomme, jotta voisimme pysähtyä ja kuunnella, mitä asiaa sielullamme meille on. Tämä kutsu tulee Jungin mukaan kaikille vastaan, mutta on yksilöllistä, kuinka suhtaudumme siihen. Palautammeko sen takaisin sinne, mistä tulikin vai olemmeko uteliaita sen suhteen. Kysymmekö vaikka ”kerro lisää, mitä sinulla on minulle asiaa”. Tällä tavoin ja usein myös tiedostamattamme valitsemme, kasvammeko vai jumiudummeko. Kaikki elämä ja vastaan tulevat vaikeatkin asiat ja haasteet ovat siellä tarkoituksella. Ne ovat tulleet opettamaan meille asioita, jotka yksilöitymistämme voivat edistää.

Asiat, joita emme ole itseemme hyväksyneet ja ne puolemme, jotka olemme selkäreppuumme laittaneet, ovat aikuisiällä myös niitä haasteita, joissa joudumme usein elämässämme ja ihmissuhteissamme vaikeuksiin. Saatamme tunnistaa elämästämme tuttuja kaavoja, jotka toistuvat samoissa tilanteissa ja ihmetellä, miksi minulle aina käy näin. Hyvä esimerkki, jossa varjollamme on sormensa pelissä, on elämänkumppanin valinta. Löydätkö itsesi usein samanlaisesta seurasta? Päättyvätkö ihmissuhteesi usein samanlaisiin ongelmiin? 

Nämä toistuvat haasteet kertovat asioista, joista oma kasvusi edellyttäisi vastuun ottamista. Samalla ne joko edistävät kasvuasi, kun kohtaat ne ja lisäävät tietoisuuttasi siitä, mitä selkärepussasi oikein on. Toisaalta taas, jos nuo asiat tuntuvat liian vaikeilta hyväksyä ja kohdata osana itseä, ne jumittavat meitä ja ovat uudelleen haasteenamme seuraavassa vastaavassa tilanteessa. Näin psyykeemme varmistaa, että meillä on jatkuvasti mahdollisuuksia kasvaa ja mennä elämässämme eteenpäin

Hämmennys on osa elämää

On inhimillistä kokea erilaisia haasteita ja kohdata niitä. Olisi suorastaan vastuuttomuutta olla kuulematta, mitä viestejä mitä sielustamme nousee.  Mielestäni ihminen ei jumiudu asioihin tai ongelmiin, vaan pikemmin siihen hämmennykseen, jonka kasvun haasteet nostattavat meissä. Tämä hämmennys tulkitaan usein ongelmaksi. Sen seurauksena ihminen ei tiedä, mitä hän haluaa ja mitä tehdä. Saatamme viettää vuosikausia hämmennyksessä tavallistenkin tyytyväisyyden haasteiden kohdalla. Tällaisia ovat esimerkiksi työttömyys, sairaudet, läheisen kuolema ja ihmissuhdeongelmat tai vain arjen haasteiden, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Nämä kaikki ovat elämään ja ihmisyyteen kuuluvia haasteita, joita jokainen ihminen jossain vaiheessa kohtaa.

Haasteet ovat siis pakollisia, mutta kärsimys vapaaehtoista ja hämmennys kuuluu asiaan.

Tarvitsemme siis lisää kapasiteettia sietää hämmennystä ja epävarmuutta elämässämme, joka pohjautuu kaaokseen, ja johon ihminen luontaisesti pyrkii luomaan järjestystä. On siis jo lähtökohtaisesti hyvinvointimme mukaista hyväksyä kaaos ja epävarmuus osaksi elämää ja oppia tulemaan toimeen sen kanssa.

Vastuun otto on avain onnistumiseen

Elämme juuri nyt aikaa, jossa ihmisyys ja inhimillisyys ovat alaspoljettuja arvoja monella tavoin niin yksilöiden, ryhmien kuin yhteiskunnankin arvoasteikoissa. Olemme siis jatkuvien jännitteiden, polariteettien ja hämmennyksen kourissa koko ajan. Yksilöllinen kapasiteettimme hyväksyä, kohdata ja elää näiden asioiden kanssa on usein ratkaisevaa omien valintojen ohella siinä, ajaudumme haasteissamme kohti masennusta ja epätoivoa vai uskaltaudummeko kohtaamaan ahdistuksen, jolla kuitenkin on voima viedä asioita eteenpäin. Vaikka kumpikaan vaihtoehto ei houkuttelisi, teemme tämän valinnan aina jollain tavalla, joskus valitsemalla ja joskus valitsematta jättämällä. 

Kun uskallamme ottaa hämmennyksen ja epävarmuuden osaksi elämäämme ja jos vielä pystymme luottamaan psyykeemme luontaiseen tasapainottavaan vaikutukseen kaikkien vaikeimpienkin tyytyväisyytemme haasteiden edessä, voimme todella kokea kasvaneemme ja oppineemme elämästä. Tämä kokemus antaa meille myös luottamusta kohdata seuraavat eteen tulevat haasteet vastuullisesti ja ongelmia välttelemättä. 

Omasta yksilöitymisestä vastuun ottaminen on kestävä keino elää kokonaisvaltaisesti tietoista ja tyytyväistä elämää suhteessa itseen ja muihin ja onnistua ihmissuhteissa tavalla, joka luo yhteyttä ja luottamusta yksilöiden välille erilaisten ongelmien sijasta.

Luomme yhteistä hyvää

Vastuullisena ihmisenä kasvun ja individuaation vaikutukset eivät kuitenkaan jää vain yksilön hyödyksi. Se on valinta, jonka tuoma viisaus voi auttaa myös työelämää tai yhteiskuntaa luomaan kestävämpää, tasapuolisempaa ja tasa-arvoisempaa elämää lähtökohtaisesti kaikille, ilman erottelua siitä, kuka sen ansaitsee ja kenelle yhteiskuntakelpoisuus kuuluu.

Vaikka ihmiskunnan evoluutio kulkeekin vielä nuoruuden kokemattomuuden polkuja joutuen vastatusten omien kasvupaikkojensa kanssa, on meillä jokaisella yksilöllä mahdollisuus vaikuttaa tähän isoon kuvaan omilla valinnoillamme.

Vaikka tuntisimme itsemme todella pieniksi ja voimattomiksi suurempien voimien vastatuulessa, syntyvät isotkin muutokset pienistä valinnoista, joita jokainen voi tehdä. Voimme valita vastuun ja rehellisyyden, itsepetoksen, uhriutumisen ja syyttelyn sijasta. Voimme valita kohdata itsessämme kaikki puolet, oman varjomme ja löytää kokonaisen itsemme.

Ilman rehellisyyttä itselle, uteliaisuutta ja avoimuutta sille, mitä meihin ihmisiin piiloutuukaan, jäävät unelmamme toteumatta ja haaveet pelkäksi haihatteluksi. Lupa omanlaiseensa vapauteen piiloutuu siis vastuullisuuden, rehellisyyden ja valintojemme taustalle ja siihen kasvuun emme koskaan ole liian vanhoja.

Kirjoittaja on Jungian Life Coach ja transformatiivisen kasvun valmentaja. Tapaa Kirsi Mäkinen Minä Olen messuilla Finlandiatalossa 9.-10.2.2019 osastolla 272A.

Kirjoitus on julkaistu Minä Olen lehdessä 1.2.2019. Tilaa lehti.

Kirsi Mäkinen ravistelee tietoisuuttasi ja auttaa sinua oman ydintotuutesi löytämisessä. Hän on Vastuullisen ihmisyyden kasvuohjelmien kehittäjä ja transformaation edistäjä yksilöissä, ryhmissä ja yhteiskunnassa. Hänen kehittämät kasvuohjelmat vastuulliseen ihmisyyteen auttavat yksilöitä löytämään uudelleen yhteyden itseensä, suunnan ja kasvamaan kohti koko potentiaaliaan. Työyhteisöjen kasvuvalmennukset mahdollistavat uudenlaisen osaamisen ja kasvun tunnistamisen sekä muutoksen edistämisen kohti itseohjautuvampaa, ketterää toimintatapaa rekrytoinnin ja organisaation kehittämisen kautta