Kuvitelmista ja odotuksista itsetuntemukseen ja realistisiin ihmissuhteisiin

Pelko estää olemassa yhteydessä itseen ja muihin. Se estää kokemasta elämän sellaisena kuin se on. Se estää hyväksymästä todellisuutta ja vaatii vastauksia. Se estää näkemästä, kuulemasta ja katsomasta ihmistä rehellisesti ja suoraan ilman, että omat mielikuvat tulevat väliin arvottamaan vastaako hän ihannettani ja haluanko tätä jatkaa. Tällaiset ihmissuhteet perustuvat omassa päässä oleviin mielikuviin, jotka myös johtavat ihmisen kerta toisensa jälkeen pettymään ja kokemaan yksinäisyyttä sekä yksin että yhdessä. Emmehän me kukaan tietoisesti tällaiseen hakeudu, mutta siinä vaiheessa, kun heräämme ja tajuamme miten olemme ”tuhlanneet aikaa ja elämää” näkemättä omaa kaavaamme, joka johtaa meidät jatkuvasti samaan pettymykseen tai yksinäisyyteen ja yhteen ”vääränlaisten” ihmisten kanssa, voimme vihdoin oppia ja kasvaa.

Jannika B on oivaltanut parisuhteen ison haasteen laulussaan:

Ei me tiedetä huomisesta
Ei kaikkeen tarvi saada vastausta.
En haluu riidellä enää
ei se vie mihinkään.
Ei ole oikeata tai väärää
vaan kaksi jotka pelkää,
(et rikki mennään).

Jannika B
Kaksi jotka pelkää

 

Ennakko-odotukset ja kuvitelmat

Ihminen haaveilee ja kuvittelee, että jossain on joku ns. oikea tai unelmien prinssi, joka löytyy esim. Tinder matchillä. Nykyään deittailu on helppoa ja näitä parisuhdekuvitelmiaan voi ylläpitää menemättä itse paikan päälle…ainakaan heti. Moni jää näiden kuvitelmien vangiksi kumppania etsiessään ja kun totuus lopulta paljastuu, ei sen kohtaamiseen riitäkään mielenkiintoa, uskallusta, halua tai realismia. Sen jälkeen seuraa luontainen ihmetys ja hämmennys siitä mikä tässä nyt taas meni pieleen. Kun yksi ei vastaa (omia epärealistisia) toiveita, on uusi helposti löydettävissä. Klikkaamalla kyllä tai ei, ihminen ilmaisee kaikista selkeimmin vaan mielipiteensä itselleen, jossa kertoo, millainen oma sisäinen ihannekumppanin kuva hänellä sillä hetkellä on. Ulkoinen maailma on hyvin individualistinen ja visuaalinen. Pelkän ulkonäön perusteella kuvitellaan voivamme löytää jotain mitä etsimme. Näin varmasti löydämmekin, jokainen omien mielikuviemme mukaisia ihmisiä, joihin siirrämme toiveita, ajatuksia, odotuksia ja unelmia ennen kuin edes tapaamme ihmistä. Meille siis syntyy heti sen jälkeen ennakko-odotus siitä mitä tämä ihminen voisi olla. Siksi ei ole vaikea olla jumiutumatta näihin kuvitelmiin, kun kohtaa ihmisen.  Saatamme myös jumiutua ajatukseen, että olisi vain yksi oikea ja että muut vaihtoehdot osoittavat huonouttamme ja moraalittomuutta, erityisesti jos se estää meitä ottamasta avioeroa.

Hetken huumaa

Aluksi kaikki näyttää hyvältä. Ehkä päivän, parin tai muun lyhyen tutustumisen ajan saamme elää kuvitelmissamme ja haaveilla, kummankin osapuolen yrittäessä näyttää parasta puoltaan. Molemmilla saattavat omat kysymysmerkit pyöriä päässä ja tekisi mieli kysyä toiselta asioita, muttei olla ihan varmoja uskaltaako. Joskus tämä kuherrusvaihe saattaa kestää kuukausia tai jopa ensimmäisen vuoden. Mutta kukaan ei jaksa tällaista ikuisesti ja ihmisellä on luontainen tarve olla oma itsensä ja tässä hän haluaa kumppanin hänet myös kohtaavan. Siksi illuusio paljastuu ennemmin tai myöhemmin ja tulee tarve kertoa myös jotain siitä, kuka oikeasti on. Jotkut eivät aina edes kerro vaan se paljastuu kumppanille jossain vaiheessa joko hyvällä tai huonommalla tavalla. Tämä on vaihe, jolloin itsetuntemuksemme kypsyyttä testataan. Pystynkö näkemään ja hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on (riippumatta siitä, haluanko suhteen hänen kanssaan)? Pystynkö itse olemaan avoin ja kohtaamaan toisen rehellisesti ja autenttisesti (vai annanko pelon kaapata minut)? Pystynkö muokkaamaan omaa ihannekumppanin kuvaani ja näkemään tässä ihmisessä sitä millä on merkitystä? Hylkäänkö ihmisen, jos hän ei olekaan ”täydellinen”? Mitä olen valmis kokemaan ja kohtaaman tämän ihmisen kanssa? Onko tässä kestävä pohja suhteelle, (jos sellaista etsin) ja tiedänkö edes itse mitä haluan?

Juokse ja pakene

Jokaisen uuden ihmisen kohtaamiseen liittyy aina tietty kaava, jonka psyykkeemme meille järjestää. On kuitenkin hyvä tietää tästä jotain, jos haluaa joskus onnistua ihmissuhteissaan. Jokainen ihminen herättää meissä kohtaamistilanteessa ajatuksia ja tunteita. Heidän vuorovaikutustyylinsä, ajattelutapansa, tunteiden ilmaisun voimakkuus, elämänkokemukset, sen haasteet ja onnistumiset, aiemmat suhteet ja niistä irrottautuminen, työ ja ura, synnyttävät meissä mielikuvia, joiden avulla tarkennamme ajatustamme mahdollisesta ”matchistä”.

Tämä on myös hetki, jolloin viimeistään pelkomme heräävät, jos ovat herätäkseen. Yht’äkkiä ulkoisesti täydellinen kumppani alkaakin näyttää sitoutumiskyvyttömältä tai epävarmalta. Hän ei ehkä osaa olla lasten kanssa kuten toivomme. Ehkä hän ei osaa heittäytyä eikä suhtaudu asioihin tavalla, joka olisi meidän mielestämme hyvä. Hän ehkä arvostaa ”vääriä” asioita. Hänen erostaan on ehkä liian vähän aikaa tai hän ei ehkä tiedä mitä haluaa ja mihin on valmis sitoutumaan.

Näinhän me saatamme itsellemme selittää perusteluita. On totta, että joskus nämä ovat realistisia ja tietoisia tulkintoja, eikä niistä mikään ole lähtökohtaisesti huono. Joskus ne kuitenkin syntyvät pelkomme vaikutuksesta ilman, että uskallamme ikinä selvittää toisen kanssa ovatko ne totta. Saatamme myös olla vahvoissa uskomuksissa, jos olemme saaneet aiemmin huonoja kokemuksia ja näemme ikään kuin samoja merkkejä tässä tilanteessa.

Olipa tilanne kumpi tahansa, pelko tai tietoinen valinta, kertoo tilanteen tulkintataito jotain kypsyydestämme ”aikuiseen” vastuulliseen ihmissuhteeseen. Se kertoo myös siitä missä määrin meillä on itsetuntemusta ja tietoisuutta tulkita kokemuksiamme, tunteita ja kaikkea sitä mitä toinen ihminen meissä herättää ja mitä itse herätämme hänessä. Se kertoo myös siitä, juoksemmeko itseämme ja uskomuksiamme pakoon näkemättä todellista ihmistä niiden läpi.

Kohti aitoa kohtaamista

Yksi vaikeimpia asioita on myöntää itse itselleen olevansa joskus väärässä. Kipu ja ahdistus nousevat, kun ihminen herää unestaan ja näkee viimein sen, millä tavoin on itse ollut vaikuttamassa ihmissuhteidensa kulkuun, laatuun ja millä tavoin on niistä irrottautunut. Syyllisyys, katumus ja yksinäisyys saattavat iskeä päälle niin, ettei meinaa henkeä saada. Myös uusi pelko voi herätä. Jäänkö loppuiäkseni yksin? Olenko jo liian vanha, eikä kukaan enää halua minua?

Kipu, ahdistus ja kriisi johtavat kuitenkin oikeaan suuntaan. Näin sen kuuluukin mennä. Jos emme näe omaa haavaamme, mistä haasteemme juontuvat, missä nyt olemme ja mihin olemme menossa, olemme vain luurankoja, jotka pimeydessä vaeltavat. Kukaan toinen ei voi ottaa vastuuta sinun tunteistasi ja kokemuksista. Se on tässä vaiheessa sinun tehtävistäsi tärkein. Yksinolo ja turvallisuuden tarve, mikä siihen usein myös liittyy, on kuitenkin tärkeää kestää. Oppimalla olemaan yksin, voimme oppia rakastamaan itseämme ja sitä kautta voimme rakastaa muita ja tehdä tietoisempia valintoja ihmissuhteissamme. Siksi on hyvä, jos esim eron jälkeen uskaltaa antaa itselleen aikaa olla yksin ja kokea kaiken tämän kivun ja käsitellä suhteen ”virheet”, omat haavat ja ottaa vastuunsa siitä, mikä itselle kuuluu ja missä voi ihmisenä kasvaa. Siksi en suosittele Tinderiin kirjautumista heti, kun tunteet suhteessa näyttävät viilenevän. Ilman tämän sisäisen vastuun heräämistä elämä ja ihmissuhteet vain vyöryvät eteenpäin kuin vuoristorataa ja olemme jatkuvasti pihalla siitä mitä elämässämme ja ihmissuhteissamme tapahtuu ja toistamme katkerana samoja kysymyksiä siitä miksi minulle aina käy näin…

Itsetietoisuuden herättämiseen saa apuja kurssiltani ”Aikuisiän parisuhdetaidot, tietoisesti toiselle kierrokselle”. Osallistumiselle ei edellytetä parisuhdetta vaan halua kasvaa ihmisenä, mikä on pohja onnistuneille ihmissuhteille. Lue myö toinen aiheeseen liittyvä blogini “ensitreffit alttarilla syndroomasta”. 
Kurssipalautteita.


Kirsi Mäkinen
ravistelee tietoisuuttasi ja auttaa sinua ydintotuutesi löytämisessä. Hän on Vastuullisen ihmisyyden ja johtajuuden kasvuohjelmien kehittäjä ja hänen esikoiskirjansa samasta teemasta ilmestyy Basam Booksilta 2020.