Miksi koin olevani puutteellinen ihminen?

Minulle kokonaisena ihmisenä oleminen on ollut koko elämäni ajan tiedostamaton tarve.  Vasta pitkälle aikuisena ymmärsin, että tästähän on monesti elämässäni ollut kyse. Halutessani ymmärtää mitä tämä oikeasti minulle tarkoittaa, olen löytänyt selkeyttä, yhteyttä ja luottamusta niihin asioihin, jotka olin omassa kasvuympäristössäni omaksunut. Ne liittyivät minulle asetettuihin odotuksiin, jotka siis käytännössä itse projisoin muihin ihmiseen ja kuvittelin niiden olevan muiden ihmisten toiveita. Ilmankos olo tuntui joskus tukalalta.

On totta, että jotkut asiat olin toki kuullut myös lähipiirini suusta, eivätkä ne olleet vain minun tulkintaa. Siitä huolimatta, jokainen ihminen tekee tietoisia ja tiedostamattomia valintoja siitä mihin uskoo ja siksi näistä asioita tuli minulle uskomuksia.

Tästä seurannut selviytymisstrategia määritteli sitä mitä halusin nähdä itsessäni, mitä omaksuin ja hyväksyin osaksi itseäni. Tällä tavoin suljin itseltäni ulos ison osan omia ominaisuuksiani, joita olen vanhempana alkanut kaipaamaan ja kaivamaan uudelleen esiin. Tällä tavoin hyväksymällä ja hylkäämällä ominaisuuksia ja asioita itsessäni, rakensin oman tietoisen minäkuvani, egoni. Samaan aikaan hylkäämäni puolet rajasin ulos tietoisuudestani ja ne jäivät varjoon odottamaan hetkeä, jolloin niitä tarvitsen. Ei ole ihme, että minulla olikin lapsuudesta saakka tarve tuntea itseni kokonaiseksi! Olinhan itse rajannut käsitystäni ja kuvitellut, ettei minussa ole kaikkia ominaisuuksia. Siksi koin joskus olevan puutteellinen ihminen. Tästä taas seurasi riittämättömyyden tunteita, jotka tiedostamattomina haittaavat elämää. Mikään ei kuitenkaan häviä minnekään vaan ne jäävät tietoisuutemme ulkopuolelle ja vaikuttavat sieltä elämäämme.

Miksi kaipasin kokonaisuutta?

Syntyessään ihminen on kokonainen, mutta tullessaan yhteisön jäseneksi, alkaa sosialisaatioprosessi vaikuttamaan hänessä. Sen seurauksena, ihminen alkaa rajaamaan itseään, ymmärtääkseen kuka on, mitä haluaa ja miten kuuluu ajatella, mitkä asiat ovat hyvää, mitkä huonoa.

Ihmisen normaaliin kasvuprosessiin kuuluu siis tietoisen ja tiedostamattoman mielen rajan syntyminen, polariteettien eli valon ja varjon kehittyminen.  Tämä tapahtuu usein tiedostamattomasti ja se on myös välttämätöntä kehityksellemme ja kasvullemme kohti aikuisuutta. Mikäli emme pystyisi erottamaan itseämme muista ihmisistä ja tietoista tiedostamattomasta, ei meistä kasvaisi itsenäisiä yksilöitä vaan olisimme riippuvaisia muista ja kuvittelisimme toisen ihmisen olevan osa meitä. Tästä johtuu mm. epäterve narsismi.

Rakennamme tietoista käsitystä itsestämme siis aikuisuuteen saakka. Se on tärkeä vaihe, koska ilman tervettä, toimintakykyistä egoa emme selviä arjestamme, työstämme tai elämästämme ulkomaailman kanssa. Se on tavallaan jokaisen oma kompromissi suhteessa ulkomaailmaan ja vahvasti ympäristömme arvostusten muokkaama.

Vastaavasti ihmisen myöhäisempi kehitysvaihe, joka alkaa toiselta kolmannekselta, palauttaa halun integroitua takaisin osaksi yhteisöä. Nämä kasvun syklit välillä irrottavat meitä muista eli lisäävät halua itsenäisempään elämään ja välillä taas luovat tarvetta palata yhteyteen muiden kanssa eli integroitumaan.  Tässä on kyse sisäisestä dialektiikastamme kasvumme vaiheissa.

 

Kokonaisena oleminen on kasvua kohti syvempää yhteyttä itseen

Mikäli tarpeemme on olla kokonainen ihminen, kuten minulla on ollut, tulee asiassa vastaan haasteita. Koska emme voi tietää sitä mitä emme tiedä, kohtaamme joskus ihmisiä, asioita tai tilanteita, jotka herättävät nämä syvälle haudatut puolemme. Kohtaaminen ei ole kovin kaunis, koska emme pysty hyväksymään itsessämme näitä tunteita, ajatuksia ja ominaisuuksia ja siksi saatamme reagoida niihin kieltävästi.

Toisin sanoen, kun en tunnista jotain itsessäni, en voi tunnistaa ja ymmärtää sitä toisessakaan. Kun näyttää siltä, että organisaatio kieltää todellisuutta, on se tulosta siellä toimivien yksilöiden suhtautumistavasta.

Siksi meille on esim. vuorovaikutustilanteissa helppoa nähdä toisessa ihmisessä vastakkain asettelua, ellemme heti tunnista itsessämme sitä mistä toinen meille kertoo. Tämä kertoo kuitenkin meille siitä, että asiassa on jotain mitä meidän tulisi itsessämme tutkia tarkemmin. Sen sijasta saatamme tuomita, arvostella, vähätellä tai muuten vaan kokea vihollisasettelua toisen kanssa. Tätä jatkuu, kunnes uskallamme katsoa itseämme kohti näissä tilanteissa. Tässä taas on kyse kahden ihmisen välisestä dialektiikasta, jonka haasteet johtuvat kummankin tiedostamattomista haasteista itsessään. Synteesi eli integraatio syntyy vasta, kun he oppivat katsomaan asiaa ulkopuolisen näkökulmasta, itseään korkeammalta tietoisuuden tasolta.

Olen sitä mieltä, että jokaisen yksilön vastuullista toimintaa on tunnistaa itsessään myös pahan olemassaolo. Tämä kyky katsoa itseemme hyvässä ja pahassa auttaisi meitä jokaista ottamaan vastuun omista tunteista, tarpeista, ajatuksista, sanoista ja toiminnasta viisaammin. Sen seuraukset voisivat näkyä myös maailmaa vaivaavan pahan kuten terrorismin vähentymisessä, jota jälleen kerran yritämme yhteiskuntana ratkaista etsimällä syyllisiä.

Olemme kokonaisempia ja tasapainoisempia, kun näemme valoa varjoissa ja varjoa valossa

Olemme jokainen oman kasvuympäristömme tuotteita ja siksi meissä on jäänteitä vielä aikuisenakin niistä asioista ja tavoista elää ja olla, mitä olemme lapsena oppineet. Niiden muodostuessa ongelmaksi, olemme törmänneet selviytymisstrategiaan eli asiaan, joka joskus lapsena palveli hyvää tarkoitusta, mutta joka aikuisena on kasvumme este. Tällainen asia voi olla esimerkiksi, jos olet kieltänyt itseltäsi negatiivisten tunteiden näyttämisen julkisesti. Tämä on hyvin yleistä ja siitä voi seurata henkilön haluttomuus kohdata tilanteita, joissa negatiiviset tunteet hänessä heräisivät. Tämän asian integrointi osaksi sitä kuka olemme, kokonaisina ihmisinä, on tärkeää. Tähän liittyy myös se, kaipaammeko jatkuvasti muiden hyväksyntää tai lupaa olemassaolollemme ja kuinka herkästi loukkaannumme siitä mitä muut sanovat tai tekevät. Jollekin ihmiselle, myös toisen ihmisen ajatukset saattavat herättää omassa päässä tulkintoja, jotka kertovat omasta kasvuntarpeestamme. Tunteemme ovat siis omiamme ja kertovat meistä. Ne eivät ole muiden ihmisten syytä.

Tietoisuustaitojen perusasiat läsnäolo, radikaali hyväksyntä ja irti päästäminen asiassa kuin asiassa, auttavat kuuntelemaan kokonaisen itsen tarpeita. Jos emme ole läsnä, emme huomaa mitä tapahtuu. Jos emme hyväksy, petymme siihen mitä tapahtuu. Jos emme päästä irti, emme kasva. Seurauksena on tulkintoja erilaisista epäonnistumisista.

Kasvanko oikeaan suuntaan, kokonaisemmiksi?

Jos ihmisen kasvu määriteltäisi kolmella osalla, voisi ajatella, että kasvu lapsesta aikuiseksi on ensimmäistä kolmannesta ja aikuisuudessa aukeaa mahdollisuus toiselle kolmannekselle. Kirjallisuus tuntee myös kolmannen kolmanneksen, jonka saavuttaminen onkin toistaiseksi ollut entistä harvemmille mahdollista. Ihminen kasvaa siis koko ikänsä, mutta vanhemmiten siihen liittyy enemmän tietoista valintaa, koska toiselle kolmannekselle siirryttäessä alkaakin kasvun suunta muuttumaan.

Kasvaessaan nuorempana ulospäin rakentaen egoaan, kasvaa ihminen toisesta kolmanneksesta lähtien sisäänpäin, kohti syvempiä osia itsessään. Käytännössä tämä tarkoittaa juuri itseen päin katsomista, omien virheiden myöntämistä, projektioiden takaisin ottamista ja niiden omistamista sekä halua nähdä myös omat huonot puolensa ja oppia niistä eikä vain siirtää syytä muiden niskaan. Tässä vaiheessa siis alamme purkamaan tiedostamatonta puoltamme ja omistamaan sen mitä siellä on. Tällöin meille syntyy entistä vahvempi kokemus siitä, kuinka keskeneräisiä olemmekaan, vaikka egomme pyrkimys olisikin täydellisyyttämme korostaa. Silloin aukeaa myös ymmärrys siihen, mitä on olla kokonainen ihminen ja mikä sen merkitys yksilön, ryhmän tai yhteiskunnan hyvinvoinnille voi olla.

Emme siis ole ihmisinä puutteellisia ja vajavaisia, vaan meissä on syntymästämme asti kaikki mitä elämässä tarvitsemme. Elämän mittainen haaste on ymmärtää kokonaisena ihmisenä olemista.

Halutessasi lukea lisää kirjoitukseni aiheesta, voit tutustua Ken Wilberin tuotantoon, jungilaiseen psykologiaan tai ladata tästä alta ilmaisen oppaani “Viisi vaihetta tyytyväisyyden tasapainoon”, jonka sisältö myös liittyy aiheeseen. Blogi julkaistu alunperin tealsuomi.fi blogissa. 

 

Kirjoittajasta:

Olen Kirsi Mäkinen, Tyytyväisyyden haaste kasvukonseptin kehittäjä, Jungian Life Coach. Haluan auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään suunnan ja yhteyden itseensä, jotta he voivat kasvaa ja toteuttaa itseään uudella tavalla.

 

Tallenna