Miten pelastaa hyvinvointiyhteiskunta täystuholta?

Idealistista höpinääkö vai pohtimisen paikka? “Vihreän” tietoisuudentilan merkitys kestävälle kehitykselle on estää ihmistä tuhoamasta itse itsensä.

Laloux ajaa kirjassaan työyhteisöjä jo kohti evoluution seuraavaa hyppäystä, teal. Sama hyödyttäisi yhteiskuntaakin.  Onko kuitenkin liian aikaista nuolaista ennen kuin edellinen ”vihreä” vaihe on kunnolla sisäistetty ja sen tuomat opit integroitu käyttöön?

Päivittäin kuulemme politikkojemme puhuvan hyvinvointiyhteiskunnasta ja tekevän isoja suunnitelmia ja muutoksia asian auttamiseksi. Kertaamatta näitä enempää, on havaittavissa myös näkemyksiä suuntaan ja toiseen niiden yritysten suhteen, joita yhteiskunnassamme tapahtuu tässä asiassa. Hyvin harvoin, huomaan kuitenkaan viitteitä sellaisista ratkaisuvaihtoehdoista, joilla voisi nähdä kestävää lopputulosta. Sellaisista, jotka oikeasti kuulostavat aidosti hyvinvointia edistävältä toiminnalta pitkällä tähtäimellä. Huom! Tämä ei ole poliittinen näkökulma.

Hyvinvointiyhteiskunnan haaste on universaali ongelma

Sitä selittää ihmiskunnan evoluution kehitysvaihe, joka on miljoonia vuosi kulkenut omien lainalaisuuksiensa kautta ja jonka seurauksena voimme havaita tietoisuutemme kehittyneen hyppäyksittäin. Kaikesta edistyksestä, kasvusta ja kehityksestä huolimatta ja vähättelemättä sitä hyvää, mitä tästä on seurannut, olemme silti vielä matkalla ja vaiheessa, jossa alamme vasta löytää oman toisen puolemme. Se tarkoittaa suunnan muutosta maskuliinisestä, tuhansia vuosia jatkuneesta kehitysvaiheesta feminiiniseen vaiheeseen, jossa ihmisyys ja pehmeät asiat löytävät oman paikkansa. Ne ovat juuri nyt kasvamassa esiin aivan samalla tavoin kuin ihmisen tietoisuus kasvaa ulos tiedostamattomasta.

Kaikki isot kokonaisuudet koostuvat pienemmistä ja pienemmistä vastaavista kokonaisuuksista päätyen aina niin pieniin ja näkymättömiin kokonaisuuksiin, että mielemme, ei pysty niitä ymmärtämään ja aistimme eivät niitä huomaa. Tästä syystä, meidän on helppo tehdä asioista nopeita ns. järkeenkäyviä tulkintoja ja muodostaa omia uskomuksiamme asioista, jotka ovat paljon mutkikkaampia kuin voimme tällä logiikalla ymmärtää.

Ihmisen evoluutio on tässä ja nyt, ei vain kirjojen sisällä, joita luemme biologian, yhteiskuntaopin, psykologian tai jonkin muun alakohtaisen tiedon kautta. Evoluutiota tapahtuu jokaisessa ihmisessä, perheessä, parisuhteessa, asiassa, tilanteessa, kokemuksessa, ryhmässä, työyhteisössä, yhteiskunnassa, kansojen välillä, maassa, merellä, ilmassa, jokaisessa ajatuksessa, tunteessa, tarpeessa, kaikessa elävässä ja olevassa. Sitä tapahtuu kaikessa toiminnassamme ja jokaisessa vuorovaikutustilanteessa. Kaikessa on havaittavissa samat evolutiiviset dynaamiset prosessit, jotka kuljettavat meitä yksilöinä, ryhminä, yhteiskuntana eteenpäin kasvussa ja kehityksessä.

Tarvittavan viisauden syntyminen

Ihmiselämän ensimmäiset 20-vuotta ovat melko automaattista kehitystä ja kasvua. Vasta aikuisuuden saavuttamisen jälkeen, joudumme itse myös tietoisesti osallistumaan tähän dynaamiseen liikkeeseen, jos haluamme olla siinä mukana. Ei ole itsestään selvää, että kehomme vanhentuessa ja elämämme muuttuessa myös mielemme pysyisi tässä tahdissa mukana. Jo Carl Jung havaitsi, että useimmat ihmiset jäävät jossain vaiheessa jumiin näissä kasvunpaikoissa, joita elämä eteemme tuo.

Jungin mukaan ihmisen psyyke on itseään toteuttava ja ihmisellä on sisäsyntyinen tahto tiedostaa yksilöllisyytensä yhä paremmin joka hetki ja etsiä tarkoitusta elämälleen. Tämä tahto usein tukahtuu tai se voi jäädä elämän eri käänteissä syrjään tietoisella tasolla, mutta siitä huolimatta psyyke pyrkii uudelleen esiin. Täydellisyyttä ei voi saavuttaa, on vain pyrkimys tiedostamiseen. Tämä individuaatio jatkuu siis ihmisen koko elämän ajan. Tuo oleellinen muutos alkaa n. keski-iässä, jolloin maailmankatsomuksemme kääntyy toisin päin. Egomme vaikutus vähenee ja aito Itsemme (ydinminä) alkaa ottamaan sen paikan, joka sille on alun perinkin kuulunutkin, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa entistä enemmän kuuntelemaan sisäistä ääntään. Siinä yhdistyvät ihmisen eri puolet ja kasvamme itseksemme.

Koska aikamme ei ole vielä kypsä isossa määrin kohtaamaan sitä, mitä tämä individuaatio tarkoittaa ja mikä sen etu kaikelle elävälle ja olevalle on, elävät monet siinä luulossa, että tällainen itseen kohdistuva kasvu olisi jotenkin egokeskeistä ja itsekästä oman navan tuijottamista. Näin kertoo ihminen, joka ei ole vielä kohdannut tätä keski-iän individuaatiota, jonka pohjimmainen tarkoitus on synnyttää mahdollisimman tietoinen suhde omaan ympäröivään maailmaan ja omaan sisäisyyteen kuten Tony Dunderfelt sanoo.

Hyvinvointiyhteiskunnan tyytyväisyyden avaimet

Paradoksaalisesti ne avaimet ovat syntymästämme asti olleet meidän jokaisen alitajunnassa odottamassa oikeaa hetkeä syntyä ja tulla esiin. On oma valintamme joka hetki haasteita kohdatessamme, tapahtuuko näin vai ei.

Totuus hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta

Niin kauan, kun yksilöt ja ryhmät eivät pysty hyväksymään totuutta itsestään ja näkemään osallisuuttaan asioihin sisäisenä kokemuksena, olemme kykenemättömiä muuttamaan mitään kestävällä tavalla. Iso muutos, jota yhteiskuntamme tarvitsee alkaa kokonaistietoisuutemme pienemmistä palasista, niistä soraäänistä, joita päättäjät tai muut ”isoa massaa” kuuntelevat vaikuttajat eivät ota huomioon, pitäen niitä vähäpätöisinä, yksittäisinä, outoina tai typerinä. Nyt en tarkoita tällä jokaista yksittäistä suunsoittajaa, joka haluaa tuoda esiin oman eriävän näkemyksensä asioista uhon, vihan, viisastelun tai muun keinon kautta. Tarkoitan, että on myös paljon sellaista viisautta, joka menee meiltä ohi, ellemme ole läsnä jokaisessa hetkessä ja tunnista, mitä ääniä kannattaa kuunnella. Pelkkä kuuntelukaan yksinään ei auta, vaan nyt tarvitaan sitä sisäistä viisautta, mikä syntyy keski-iän siirtymässä ja maailmankatsomuksen muuttuessa sen seurauksena, että ihminen kohtaa entistä syvempiä kerroksia itsestään. Sen minkä ihminen on nähnyt ja kokenut itsessään, pystyy hän myös kohtaamaan muissa. Tämä kokemus on myös avain inhimillisen kohtaamisen syntymiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnan ratkaisun ydin ei ole siinä, että kaikki viisaus löytyisi niistä joukoista, jotka ovat yhtä mieltä asioista tai jotka vaalien tai muun toiminnan kautta saavat vaikutusvaltaa. Yksikään johtaja, päättäjä, presidentti, pääministeri, yksikään yksilö, ryhmä tai kansanliike ei pysty pelastamaan tilannetta edes isoina ryhmittyminä esim. puolueina ennen kuin jokainen siellä toimiva yksilö tulee tietoiseksi omasta yksilöllisyydestään, yksilöityy ja sen seurauksena pystyy näkemään sisäisenä kokemuksena oman vastuunsa asioissa. Käytännössä tämä tarkoittaa omaan kääntöpuoleensa tutustumista.

Uuden ajan idealismiako vai eräs selitys ajan haasteille?

Vasta sitten, kun kriittinen osa väestöstä tiedostaa sisäisen viisautensa, voimme vähitelleen alkaa nähdä onnistuneesti yhdessä toimivia puolueita, kansanliikkeitä ja ryhmittymiä. Samanaikaisesti huomaamme, että väkivalta, rikollisuus, hyvinvoinnin vähättely, ihmisyyden aliarvostus ja muut asiat, jotka näinä aikoina jäävät päättäjilläkin taloudellisuuden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn alle, löytävät oman paikkansa. Se paikka heijastelee samaa maailmankatsomuksen pyörähdystä minkä olisi tärkeää jokaisessa yksilössäkin tapahtua. Yhä useamman yksilön tulisi siis löytää elämässään ne pienet ja suuret kriisit, jotka johtavat häntä kohti sisäistä muutosta, individuaatiota. (Huom. sana kriisi kuulostaa turhan dramaattiselta. Kyse on mistä tahansa elämän tapahtumasta.)

Ollako hyvä vai kokonainen?

Jokaisessa yksilössä vaikuttavat samat kasvun ja kehityksen dynamiikat pienimmästäkin solusta alkaen kuin isommissakin ryhmissä ja ryhmittymissä. Vapaus ja vastuu jäävät kehittymättä, jos yksilö ei löydä itseään ja elää koko elämänsä vain opitun minänsä kautta eli niissä käsityksissä ja siinä tietoisuudessa, jotka hän on jo kasvuvaiheessa lapsena ja nuorena omaksunut. Silloin hän on kuin tyhjä kuori, joka pelkää eniten itsensä kohtaamista. Tällainen henkilö ei tunne itseään, ei pysty vastaamaan henkilökohtaisiin kysymyksiin, pakenee itseään näennäistodellisuuteen, puhuu kärjistäen ja yleistäen, ei tunne empatiaa tai vastuuta tekemisestään kohtaan eikä näe asioita itseään pidemmälle, vaikka ne hänelle rautalangasta vääntäisi. Hänen kaltaiset yksilöt ovat helposti houkuteltavissa mukaan myös ns. massamielisyyteen kuten esim. terrorismiin, koska yksilöllä ei ole sisäistä viisautta siitä, miten suhtautua ulkoapäin tuleviin yllykkeisiin, koska ei tunne todellista itseään. Hänelle hyvä ja paha ovat jatkuvaa todellisuutta, jonka hyvä osapuoli on tietysti hän itse, sekä ne tahot ja yhteisöt, joihin hän samaistuu. Pahuus löytyy aina itsen ulkopuolelta. Tällainen kahtiajakoisuus on hyvin vaarallista. Edelliset kuvaukset ovat tietysti tulkinnallisia ja jokainen yksilö tulkitsee ne oman maailmankatsomuksensa kautta, mitä ne hänelle tarkoittavatkaan. Jungin kuvaamat jumittumiset ovat usein juuri tästä johtuvia, ihmisen laittaessa hanttiin uusille asioille ja elämänmuutoksille.

Jämähtänyttä logiikkaa

Hyvinvointiyhteiskunnan ongelmassa on kyse ihan vastaavasta kahtiajakautuneesta vastakkainasettelusta, jossa kaikki päätöksentekijät etsivät itselleen, Suomen hyvinvoinnin nimissä, sopivaa ratkaisua sen sijaan, että yrittäisivätkään poimia kaikkien osapuolten ideoista ne tarkoituksen mukaisimmat ja yhdistäisivät ne ns. kokonaistietoisuudeksi ja neuvottelisivat yli puoluerajojen. Sen sijaan, asioista käydään kauppaa tyyliin: ”jos meidän puolue saa koulutusleikkaukset läpi, olemme valmiita joustamaan teille siitä, ettei eläkkeitä leikata”. Tässähän ei ole kyse aidosta osapuolia kunnioittavasta ja heidän tarpeet huomioivasta ajatuksesta edes demokratiassa. Tässä on kyse joko-tai asetelmasta ja tarkoituksenmukaisempaa olisi löytää, sekä-että näkökulma yli puoluerajojen.

Jos pääministeripuolue ei siis toimi sisäistä viisaudestaan käsin, ei myöskään synny kokonaistietoisuudesta syntyvää vaihtoehtoa, jossa yhdistettäisi vastakohdat, kylvettäisi myötätuntoa ja integroitaisi keskinäistä tietoisuutta.

Oikotietä kestävään tyytyväisyyteen ei ole

Tarvitsemme siis muita keinoja saada selkeyttä näihin monisäikeisiin haasteisiin, joita kohtaamme juuri nyt ajassamme. Ei riitä, että järkemme toimii, koska se ei ole tähänkään asti selvittänyt tätä hyvinvointiyhteiskuntamme ongelmaa. Ratkaisu edellyttää, että yksilöinä kasvamme omaksi itseksemme ja ryhminä tai yhteiskuntana löydämme sen tarkoituksen, joka meillä yhdessä on tärkeää. Vasta silloin olemme valmiita laittamaan hyvinvointiyhteiskunnan perusedellytykset viisaampaan järjestykseen. Ilman tätä sisäistä viisautta, ennemmin tai myöhemmin kulutamme itsemme, energiamme, toisemme, luonnonvarat ja elämämme loppuu pelkästään toteuttaaksemme aikamme maskuliinisen kehitysvaiheen tarpeita ja sen varjoja, jotka eivät tunnista keskeisiä hyvinvoinnin perusedellytyksiä.

Kaiken avain on kiinni siitä, missä kohtaa evoluutiota oma kasvusi ja kehityksesi on menossa ja millaisen maailmankatsomuksen mukaan elät tai oletko yksilönä valmis hyppäämään tuntemattomaan ja muutokseen hetkenä, jolloin elämäsi sinua tähän matkaan kutsuu ja ymmärrätkö joka hetki mikä on mitä. Tästä kasvamaan yksilönä ja kohti koko potentiaalia työyhteisönä.

Haluatko oppia kasvun eväitä arkeesi, tule kurssille?

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Tony Dunderfelt, Elämänkaaripsykologia

Jean Benedict Raffa, Healing the sacred divide, Making peace with ourselves, each other, and the world.

Kirjoittaja:

 

Olen Kirsi Mäkinen Tyytyväisyyden haaste valmennussarjan kehittäjä ja oppimisen mahdollistaja ja Jungilainen Life Coach. Haluan auttaa yksilöitä, ryhmiä ja työyhteisöjä löytämään suunnan ja kasvamaan tietoisuudessaan, jotta he voivat luoda uutta ja saavuttaa tarkoituksensa.