Onko suomalaisten vastuullisuus pelkkä myytti?

Täysin unohdettu näköala vastuullisuuteen

Ennen etsin selitystä sille, mistä kaikki haasteet ihmisyyden vähättelyssä oikein johtuivat. Lopulta erään valmennukseni lopuksi eräs asiakkaani lausui ne viisaat sanat, jotka avasivat myös minulle luukut siihen uudella tavalla. ”Tällaisia kursseja tarvitaan, jotta ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa”. Tuo lause jäi soimaan korvissani ja mutustelin sitä pitkään, koska niinhän se juuri oli.

Jos kuitenkin Googletan sanan vastuu ja vastuullisuus, löydän netistä ensimmäiseksi yritysten ja organisaatioiden omat sivut, joissa he kertovat omista vastuullisista toimintatavoistaan. Organisaation osalta sieltä löytyy tavallisimmin aina sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristövastuullinen näkökulma. Löytyi myös artikkeleita siitä, millä tavoin työnantajat odottavat työntekijän toimivan vastuullisesti työnantajaansa kohtaan. Oli myös kauniita ajatuksia organisaatioiden vastuusta suhteessa työntekijöihin. Uskon, että osa varmasti tekee kaiken sen mitä lupaakin, mutta miksi ihmeessä meillä sitten on yhä haasteita tilanteissa, joissa voisi odottaa nimenomaan vastuullisempaa lähestymistapaa kaikilta osapuolilta itseään ja muita ihmisiä kohtaan?

Eyes wide shut

Tällaisia epäkohtia löytyy mm. työhyvinvoinnin, työuupumuksen, kiireen ja ylikuormituksen osalta. Tasa-arvo ei toteudu työpaikoilla palkoissa, naisten johtoryhmäpaikoissa, nuorten tai vanhempien työllistymisessä tai ulkomaalaistyövoiman palkkaamisessa. Miksi meillä hallitus kaavailee jatkuvasti heikentävänsä työntekijöiden työsuhdeturvaa ja mahdollistavansa yrityksille entistä enemmän pelaamisen varaa irtisanomistilanteissa muka työllisyyden lisäämisen toivossa?

Lisäksi meillä yritetään pakkotyöllistää työttömiä laittamalla ihmiset hakemaan väkisin töitä, joita eivät osaa tai pysty tekemään rankaisun uhalla. Ystävättäreni kertoi, ettei pakottamista käytetä edes varhaiskasvatuksessa enää kasvatusmetodina, miksi meidän hallitus sitten ottaisi tällaiset alkeelliset keinot käyttöön?

Milloinkahan työllistämispalveluiden kehittäjät alkaisivat laittaman yrityksen vastuuseen siitä, etteivät palkkaa ihmisiä tai heittävät heitä oman voittonsa tavoittelussa ulos? Miksi yrityksen etu on tärkeämpää kuin pienen ihmisen toimeentulo? Miksi työttömyys käännetään yksilön syyksi? Mitä jos ihmeset olisivatkin se säilyttämisen arvoinen asia ja osingonjako sivuseikka?

Missä on ymmärrys motivoivista johtamisstrategioista ja ihmisen omaehtoisuuden ja valinnan vapauden aidosta hyödyntämisestä kaikkien eduksi? Miksi vain rahalla ja verotuloilla on tässä merkitystä? Voisikohan joskus antaa merkitystä myös vastakkaisille näkökulmille, jotka saattaisivat joskus jopa sisältää ratkaisun moniin ongelmiin, joista isommat eli yhteiskunta ja organisaatiot, nyt syyttävät työntekijöitä ja yksilöä.

Meillä rakennetaan myös hyvinvointi yhteiskuntaa keinoilla, jotka eliminoivat tulosten aikaansaamisen jo lähtöasetelmissaan. Vanhusten huolto on täysin aliarvostettu ja retuperällä. Hoivatyöntekijöille maksetaan surkeaa korvausta ja vain siksi, että he tekevät työtään sydämellä, eivät järjellä, jolla työskentely on tässä maailmassa selvästi arvokkaampaa tekemistä.

Kun työministerimme kertoi, että työttömyyspalveluita on yritetty kehittää ns. ”kaikille, ei vain ulkomaalaisille vaan myös suomalaisille sopiviksi”, menee siinä taas monen päättäjän aika ihan hukkaan. Eivät ihmiset Suomessakaan ole homogeeninen ryhmä. Jos suunnittelet kaikkea kaikille, ei lopputulos auta ketään.

Näkökulman tarkentaminen yksilöön

Jos katsotaan asiaa lähempää yksilöä itseään, voidaan huomata samat ilmiöt myös siellä. Maija Meikäläinen työskentelee yrityksessä A. Hänen työnsä on vaativa ja vastuullinen ja hän kokee olevansa siinä hyvä. Samaan aikaan hän tekee pitkää päivää, luopuu omasta elämästään ja laiminlyö perhettään uhratessaan korvauksetonta aikaansa työnantajansa palvelemiseen myös vapaa-ajallaan. Toisaalta Maija on sopeutunut hyvin uuden maailman ajattomaan työyhteisöön, jossa ei ole työaikaa ja jokainen johtaa itseään. Maija menee töistä kotiin väsyneenä, valittaa lapsille siivouksesta ja purkaa väsymystään mieheensä. Maijan työnantaja arvostaa häntä. Eikä ihme, onhan hän länsimaisen yhteiskunnan ihannetyöntekijä, ahkera, tunnollinen ja kantaa harteillaan laajaa vastuuta, osaamatta sanoa koskaan ei. Yksityiselämän näkökulmasta Maija on myös toteuttanut kaiken, mitä kulttuurissamme yksilön odotetaankin tekevän. Hänellä on hyvä työpaikka, puoliso, perhe ja voisin kuvitella myös ison asuntolainan sopivan profiiliin. Ulkoisesti kulissit ovat siis vakaasti pystyssä, mutta minua huolestuttaa miten kauan Maija jaksaa? Hän on selvästi hylännyt itsensä ja ajamassa itseään jyrkänteen reunalle omassa jaksamisessaan. Sehän on sama tilanne, missä myös työyhteisömme ja yhteiskuntammekin ovat juuri nyt. Kaikki ovat ajaneet itsensä tappiin tehokkuudessa, tuottavuudessa ja taloudellisessa hyvinvoinnissa. Kaikki osapuolet kokevat olevansa vastuullisia, yhteiskuntakelpoisia toimijoita, jotka ansaitsevat kaiken sen, minkä eteen ovat tehneet kovasti töitä. Mutta missä todellisuudessa te elätte?

En toki väitä, että nämä kaikki tekisivät huonoa työtä, mutta he tekevät sitä vain aistit tukossa ja intuitio hukassa. Veikkaan, että vaakakupissa painaa enemmän oman aseman säilyttämisen pelko, urakehitys odotukset ja yleiset arvostukset sekä halu kuulua siihen systeemiin missä on, kuin se, että olisi itselleen ja muille rehellinen ja uskaltaisi myöntää, että toiminta on kestämättömällä pohjalla ja tilanteesta tulisi ottaa vastuuta enemmän.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä laajasta ilmiöstä, joka tulee joka taholla vastaan. Kaikkia niitä yhdistää nimittäjä nimeltä vastuu ja vastuullisuus. Miten ihmeessä näin voi olla, kun suomalaiset ovat tunnetusti vastuuntuntoista, tunnollista kansaa? Vai onko se pelkkä stereotypia verrattuna muihin maihin, joissa asiat voivat olla vielä huonommin?

Onko suomalaisten vastuullisuus pelkkä myytti?

Mielestäni on ja ei ole, koska asiassa on monta tasoa mistä katsoa asiaa. Perinteisesti olemme katsoneet vastuuta ulkoapäin pitäen huolta isoista yhteiskunnallisista ja maailmaa uhkaavista ongelmista kuten ilmastonmuutoksesta. Jokainen työntekijä organisaatiossa, on sitoutunut toimimaan tiettyjen vastuullisten odotusten mukaisesti. Mutta googlettaessani asiaa, en löytänyt kuin yhden artikkelin, jossa olisi katsottu asiaa siltä tasolta, että olisi mahdollisuus myös auttaa ja ennalta ehkäistä kaikkien edellä kuvattujen ongelmien kehittymistä tämä ajan tarpeiden mukaan. Sen liittyi oman esikuvani Tommy Hellsten ajatuksiin.

Se näkökulma juontaa juurensa kaiken alkuun ja juureen eli yksilöön, joka on kaikkien ihmisyyteen liittyvien ongelmien ja haasteiden ydinosa. Tämä ei ollut syytös, lue eteenpäin, jotta ymmärrät miksi. Se mikä ilmenee yksilössä, heijastuu myös ryhmiin, organisaatioihin ja yhteiskuntaan ja toisinpäin. Koska ihmisluonteelle on tyypillistä vältellä vaikeiden tilanteiden kohtaamista, eli vastuuta, emme ole teollisuuden aikakautena, ainakaan sadassa vuodessa juuri kasvaneet tässä mielessä yhtään. Yhä meillä on samat haasteet, jotka olivat nähtävissä jo 1900-luvun alussa. Keskeinen kysymys kuuluu:

Milloin vastuullinen ihminen on valmis ottamaan vastuun myös omasta ihmisenä kasvustaan?

Kompleksiset ongelmat maailmassa vaan lisääntyvät, mutta ihminen itsessään ei ymmärrä, että lisää työkaluja löytyy täysin toisesta kasvun suunnasta kuin tähän asti, sisäisen maailmamme ymmärtämisestä. Esimerkiksi intuitio ja tunteet, ovat meissä syystä. Ne eivät ole jotain epähuomiossa ihmiseen tulleita haitallisia osasia, joilla ei olisi merkitystä. Jo Carl Jung totesi, että yksi ihmisen vaikeimpia tehtäviä on ottaa vastuu omasta kasvustaan aikuisena, koska se tavallisesti edellyttää, että ihminen myöntää itselleen, että hänessä on jotain ”vikaa”, tarkemmin sanoen, kasvun varaa. Se ei ole virhe, ongelma eikä yhdistettävissä mielenterveysongelmiin muutoin kuin seurauksena siitä, että ihminen ei ota vastuuta silloin kun psyyke sitä pyytää. Olemme kaikki aikuiset kasvussamme keskeneräisiä, jokaisella on omat kasvun paikkansa, joista vastuun ottaminen johtaa mm. edellä kuvattujen haasteiden kestävämpään ratkaisuun. Se on ihmisyyteen kuuluva totuus, ei yksilöllinen vika.

Tiedän, että moni kysyy nyt, että miten ihmisenä kasvu auttaisi yhteiskunnallisten asioiden ja organisaatioiden toiminnan kehittämisessä. Monella on se käsitys, että kyseessä on vain ”oman navan ympärillä pyöriminen” tai ”egoistinen tarve olla parempi ihminen trendien mukaan”. Kumpikin ajatus johtaa harhaan ja todistaa Jungin huomion olevan totta tänäänkin. Valitettavan harva pystyy ymmärtämään tämän tarpeen elämässään ennen kuin on ns. pakko. Muutos, kriisi ja erilaiset kehittymistilanteet pakottavat ihmisen etsimään täysin uusia keinoja ja pakon edessä moni on valmis vaikka mihin. Jotta ongelma ei yht’äkkiä räjähtäisi käsiin, olisi kuitenkin mahdollista valita myös ennaltaehkäisevä polku, vaikka tiedänkin, että pakko on tehokas draiveri ja toimii aina. Siinä on vaan se huono puoli, että pakkotilanteissa ihminen tekee usein tyhmiä ratkaisuja, jos ei malta selvittää eteen tullutta hämmennystä ensin perusteellisesti. Useimmilla on liian kiire työpaikoillakin saada asiat eteenpäin, ratkaisut tehtyä ja kuvitellaan, että aikaa ei ole hukattavaksi. Tosiasiassa aikaa tuhrautuu, kun hetken päästä selviääkin, että kiireellä tehty ei kannakaan alkua pidemmälle.

Vastuullisuuden käsityksen uudelleenmuotoilu, joka käsittää yksilön sisäisen kasvun ihmisenä, auttaa tekemään kestäviä, viisaita ja lopulta myös nopeita ja tuottavia ja ajan tarpeen mukaisia valintoja yksilössä, tiimissä, organisaatiossa tai yhteiskunnassa. Valitettavasti tätä ei opeteta meille missään. Vasta harvat ovat ymmärtäneet sen tärkeyden ja tekevät omilla tahoillaan töitä sen eteen. Minun valintani on auttaa sinua ottamaan vastuun itsestäsi ja ihmisyyden pelastamisesta riippumatta millä alalla toimit ja missä sitä käyttäisit. Kasvuohjelmani vastuulliseen ihmisyyteen käynnistyvät 3/2019. Hae mukaan nyt, hakuohjeet nettisivuillani.

”On turha haaveilla paremmasta, jos vaan katselee sivusta eikä tee itse kaikkea sen eteen”, sanoi eräs nuori johtajan alku, jota sain valmentaa.

 

Olen Kirsi Mäkinen on Tyytyväisyyden haaste – vastuullisen kasvun ohjelmien kehittäjä, Tyytyväisyyden haaste -viitekehyksen luoja, Jungian Life Coach sekä transformatiivisen kasvun valmentaja. Autan yksilöitä, ryhmiä ja työyhteisöjä löytämään uudelleen suunnan ja yhteyden itseensä, jotta he voivat kasvaa ja toteuttaa itseään uudella tavalla.