Irti itsestäänselvyyksistä

Näin Itsenäisyyspäivämme kunniaksi televisiossa oli keskustelua onnellisuudesta ja Suomen valinnasta maailman onnellisimmaksi maaksi. Kun ihmisiltä kysyttiin ovatko he onnellisia, kertoivat Suomessa asuvat olevansa onnellisia mm. seuraavista syistä: minulla on perhe, joka voi hyvin, olen terve, Suomessa on turvallista asua, täällä voi opiskella ja tehdä vapaasti valintoja jne. Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Nämä ovat tärkeitä asioita ”hyvinvointivaltiossa”. Samaan aikaan jäin kuitenkin miettimään erästä toista asiaa, joka vaikuttaa olevan pahasti ristiriidassa näiden edellisten kanssa.

Yli 400 000 ihmistä käyttää vuosittain masennuslääkkeitä Suomessa. Masentuneista vajaa 30 000 pääsee Kelan korvaamaan psykoterapiaan resurssipulan johdosta. Meillä on myös syrjäytymistä erityisesti nuorten kohdalla ja heistäkin monella on jo lukioiässä diagnosoitu masennusta. Eikö kaikki tämä ole ristiriidassa onnellisuushöpinöiden kanssa? Tuskin onnellisuustutkimukseen vastanneetkaan kaikki olivat täysin ”terveitä”.  Minulla on asioista oma teoriani ja tulkintani, mistä kaikki johtuu.

Lue lisääIrti itsestäänselvyyksistä