Tyytyväisyyden alkemiaa, egon ja itsen välinen suhde

Mitä tapahtuu ihmisessä kasvu- ja kehitystilanteissa? Egon ja Itsen välinen suhde kuvaa psykologisen kehityksen perusprosessia kehdosta hautaan ja sen toimivuus vaikuttaa suhteessa itseen, muihin tai organisaatioon. Minulle tämä on tyytyväisyyden alkemiaa ja ihmissysteeminen ydinteoriaa.

On tärkeää ymmärtää, miten tiedostamaton toimii, jotta voimme havainnoida ilmiöitä, joita ulkoisessa maailmassamme tulee esiin ja joita on vaikea ymmärtää, jos emme tiedosta mitä kulissien takana tapahtuu. Minulle tällä tiedolla olisi ollut käänteentekevä merkitys jo vuosikymmeniä sitten, jos olisin ymmärtänyt mitä etsiä.

Elämänsuunnan valmentaja Juuso Kangas haastatteli minua ja tyytyväisyyden alkemiaan liittyen. Voit katsoa haastattelun tästä.

Individuaatio eli yksilöityminen

Kasvun tärkein vaihe tapahtuu yksilölle aikuisiässä. Jung kuvaa prosessia individuaationa, jossa ihmisen ego tulee tietoiseksi itsestään ja siitä, että se on osa jotain ”suurempaa” (kokonaisuutta/itseä). Tätä havainnollistaa yllä oleva syvyyspsykologinen kuva ja sen vaihe 3.  Minulle tämä kuva on ollut ahaa-elämys siitä mitä tapahtuu. Kuvan tärkein vaihe, on kolmannessa kohdassa, joka kuvaa sitä, mitä tapahtuu, kun siirrytään Bill Torbertin termein ”achiever- redefining” (kirjasta: Action Inquiry, The Secret of Timely and Transforming Leadership).

Egon kehitys on paradokseja täynnä

Olemme synnynnäisesti kokonaisia, mutta terve kasvumme edellyttää, että tietoinen minä (ego) syntyy ja eriytyy konaisuudesta (Itse), (katso yllä olevan kuvan vaihe 2). Jos tätä ei tapahdu alamme nähdä itsemme osana jotain toista ikään kuin suurempaa kokonaisuutta, (yllä olevan kuvan vaihe 1). Elämän alkupuoliskolla se olisi haitallista.

Se voi tarkoittaa narsistista suhdetta toiseen ihmiseen. Narsisti ei näe itseään erillisenä yksilönä vaan tiedostamattaan kuvittelee itsensä osaksi toista. Kyseessä on aikuisiällä epäterve riippuvuussuhde. Siksi on oleellista, että ego eriytyy kokonaisesta itsestä. Tämä tapahtuu kehityspsykologian mukaisissa harppauksissa, jota tukee alitajuinen prosessi, jossa otamme vuovonperään yhteyttä kokonaiseen itseemme eli ydinminään ja samanaikaisesti pyrimme siitä eroon. Tiedostamaton itse (ydinminä, kokonaisuus) on olemassa jo syntymästämme saakka.  Ego syntyy kasvun tuloksena, kasvaa ja ”aikuistuu” koko elämän ajan.

Egomme kehitysvaihe kertoo siis samanaikaisesti omasta kehitysvaiheestamme yksilöinä. Se kuuluu ja näkyy kaikessa mitä teemme. Siksi meillä on myös näkemyseroja, joista on joskus vaikea löytää yksimielisyyttä. Siksi on erilaisia puoluekantoja ja tulkintaeroja. Siksi toiset näkevät asioita laajemmin kuin toiset. Siksi jotkut ihmiset ovat taipuvaisia hallitsemattomaan käytökseen tai ajautuvat elämässään vaikeuksiin suhteessa yhteiskunnallisiin normeihin ja suhteessa itseensä.

Voimme puhua tästä samasta ilmiöstä monella tasolla, isona hyppäyksenä, kuten Bill Torbert tai sitten voimme puhua siitä pienenä yksilön arkipäiväisenä asiana. Pienellä tasolla jokainen voi ymmärtää oman elämänsä kautta mistä on kyse, riippumatta egonsa kehitysvaiheesta.

Mannerlaattoja järisyttävä systeeminen muutos

Egon kasvuvaiheet, voivat saada dramaattisiakin käänteitä. Muutosta, joka individuaatioon eli yksilöitymiseen liittyy, kuvaan positiiviseksi mannerlaattoja järisyttäväksi kokemukseksi. Henkisissä piireissä puhutaan myös havahtumisesta tai henkisestä heräämisestä. Toisilla se saattaa johtaa jopa mielenterveysongelmiin ja terapiaan, kun taas toiset löytävät tiensä eteenpäin helpommin. Muutos on kuitenkin niin suuri, että en usko, että tätä vaihetta voi ohittaa huomaamatta mitään uutta tai outoa itsessään.

Kasvu ilmenee monella tavalla yksilön, ryhmän, organisaation, yhteiskunnan ja kaikkien systeemisten kokonaisuuksien ollessa kyseessä. Tähän perustuu myös asia, josta käytän Jungin nimitystä ”yksilöllisen tietoisuuden lisääminen” puhuessani tietoisuuden kehittämisestä, kun väitän, että kaikki lähtee yksilöstä. Yksilö on systeemisen ymmärryksen ydinosa ja ihmisryhmät kuten tiimit tai työryhmät muodostavat isompia kokonaisuuksia, systeemejä, joiden kehityksessä on havaittavissa sekä erilaistuminen että yhtenäistyminen/integraatio. Se johtaa ulkoisen toiminnan muutoksiin, haasteisiin, ongelmiin tai onnistumisiin. Sen sijaan, todelliset syyt näihin onnistumisiin tai ongelmiin ovat vaikeita huomata tai tunnistaa, koska taustalla on näkymätön ilmiö. On siis tärkeää tietää mitä etsiä, kun haluaa nähdä sen.

Sisältä ulos ja ulkoa sisään

Voimme vaikuttaa sisältä ulos eli toimia aktiivisina ja vastuullisina maailmamme muokkaajina. Meihin myös vaikutetaan ulkoa sisään päin. Positiivisimmillaan sisäisen ja ulkoisen maailman suhde toteutuu silloin, kun osapuolet ymmärtävät, että heidän välinen dynamiikka mahdollistaa kasvun yksilöinä ja yhdessä. Tästä esimerkkinä tämä minun ja Juuson välinen yhteistyö. Ulkoa vaikuttamisesta on kyse myös lasten kasvatuksessa ja työttömyysturvajärjestelmässäkin, mutta samanaikaisesti juuri siitä johtuen meille onkin erityisen haastavaa löytää yhteys itseemme ja omaan tahtoomme. Tämä haaste voi osoittautua aikuisiällä isoksi kysymykseksi jäädessämme siihen jumiin.

Kulttuurimme ja yhteiskuntamme ei käytännössä tue yksilöllistä kasvua, vaan lähtökohtaisesti kaikki kasvavat osaksi yhteiskunnallista koneistoa. Ne, jotka eivät koskaan näe tässä ajatuksessa mitään vikaa tai tarvetta löytää itseään, ovat tyytyväisiä. Kun taas itsestä ohjautuvat pyristelevät irti ympäristön otteesta.

Yksilön yritys toteuttaa itseään on siis aina sankarillinen teko mitä mytologiset tarinat ja elokuvatkin heijastelevat. Se herättää pelkoja niin itsessä kuin ulkopuolellakin. Sisäinen kokemus saattaa olla sama, jos joutuisimme kääntämään selän läheisillemme. Siksi moni kokee syyllisyyttä toteuttaessaan omaa tahtoaan sen sijaan, että tekisi muiden toiveen mukaan. Mutta jos aina tekee kuten muut haluavat, ei koskaan löydä itseään ja kärsii. Jos taas tekee aina oman tahtonsa mukaan eikä kuuntele muita, kärsii silloinkin. Kyseessä on siis luontainen kiertokulku, johon tarvitsemme terveen suhteen ja tasapainon, jotta voimme olla hyvinvoivia suhteessa itseemme ja muihin. Tämä haaste nähdään helposti toisiaan vastaan taistelevina asioina tai ihmisinä, jotka käytännössä projisoivat toisiinsa sitä, mitä eivät itsessään tunnista. Tilannetta helpottaa yksilöitymismatka ja oman vastuunsa tiedostaminen. Huomaatko organisaatiossasi saman ilmiön?

Työyhteisön paineita vai omia projektioita?

Saatamme joskus kokea painetta työyhteisömme osalta olla tietynlaisia, ajatella samoin ja toimia kaikessa juuri organisaatiossa hyväksytyn kollektiivisen persoonan mukaisesti. Mikäli meillä ei ole löydä joustoa tähän ajatukseen tai koemme jopa työnantajamme pakottavan meitä johonkin, ajaudumme ristiriitaan itsemme kanssa. Koemme tulevamme muokatuksi ulkoa päin, emme ehkä koe hyväksyntää ja ymmärrystä työnantajamme osalta. Tämä taas voi johtaa uupumiseen tai masennukseen.

Siihen saattaa vaikuttaa arvoristiriita yksilön kokemuksissa suhteessa organisaation odotuksiin eikä henkilöllä sen johdosta ehkä olekaan halua kuulua ”sopeutujiin”. Toisaalta, voi olla kyse myös organisaatiosta, joka ei ole vielä omaksunut uudenaikaisia sitouttamiskeinoja eikä tietoisesti pyri löytämään ihmisiä, joiden arvokäsitykset sisältävät subjektiivisten tarpeiden huomioimista. Mitä siis neuvoksi? Onko toinen enemmän oikeassa kuin toinen? Kumman tulisi integroitua kumpaan? Mistä näkökulmasta tätä olisi hyvä katsoa?

Yksilön suhde organisaatioon ja organisaation suhde yksilöön heijastaa myös aiemmin esitettyä teoriaa laajemmassa perspektiivissä. Riippuu sekä yksilön, että organisaation kehityspsykologisesta vaiheesta, onko kyseessä hyvä match vai ei.

Paineita kokevat myös esimiehet ja johtajat, joita saattavat ohjata ns. parhaat käytännöt tai oma pitkä kokemus siitä, miten asiat kuuluu tehdä hyvin tai vain halu säilyttää tietty mielikuva itsestään johtajana. Osa heistäkin jää jumiin näihin ulkoisiin kaavoihin, joiden purkaminen onnistuu vain muodostamalla uudelleen yhteys kokonaiseen itseen.

Tämä egon ja itsen välinen suhde on merkityksellinen kaikelle hyvinvoivalle elämälle. Vaikka ihanteellista olisikin, että aikuisiällä ne muodostaisivat kaksi erillistä itsenäistä kokonaisuutta kuten kuvan kohdassa 4, on tämä toistaiseksi aika toteutumaton yhtälö, koska ihmisen valmius kasvaa niin pitkälle on vielä vähäistä, josko edes käytännössä nähtyä vielä.

Kirjallisuutta:

Edward F. Edinger: Ego and the Archetype
Bull Torbert and Associates; Action Inquiry, The Secret of Timely and Transforming Leadership

Olen Kirsi Mäkinen on Tyytyväisyyden haaste -valmennuskonseptin kehittäjä, Jungian Life Coach sekä transformatiivisen kasvun valmentaja. Autan yksilöitä, ryhmiä ja työyhteisöjä löytämään uudelleen suunnan ja yhteyden itseensä, jotta he voivat kasvaa ja toteuttaa itseään uudella tavalla.